Tero teki 11 kilon ham­pu­ri­lai­sen, nyt on suun­nit­teil­la vielä isompi

Tero Tulisalmi on varsinainen hampurilaismestari, ainakin mitä tulee purilaisten kokoon. Suunnitteilla on nyt 20-kiloinen järkäle.

Jättimäisellä hampurilaisella oli painoa 11 kiloa. Kaverukset kokosivat sen uunipellille.
Jättimäisellä hampurilaisella oli painoa 11 kiloa. Kaverukset kokosivat sen uunipellille.
Kuva: Tero Tulisalmi

Tero Tulisalmi on varsinainen hampurilaismestari, ainakin mitä tulee purilaisten kokoon.

Tulisalmi teki kaverinsa kanssa vuoden 2011 jääkiekon MM-kisojen aikaan 11 kilon hampurilaisen. Idea tuli erätauolla, kun Jim-kanavalla ihmiset popsivat parin-kolmen kilon kokoisia burgereita.

"Kaverin kanssa päätettiin lähteä heti kauppaan", kertoo Tulisalmi, joka on koulutukseltaan muun muassa ravintolakokki.

Miehet ostivat tarvikkeita noin 60 eurolla ja alkoivat hommiin.

"Lätkäpeli pyörimään ja samalla kokattiin."

Jauhelihaa oli kilotolkulla ja siitä tehtiin pihvimassa useaan kulhoon. Pihvi läpyteltiin syvälle uunipellille ja paistettiin valmiiksi. Samaan tapaan paistui jättimäinen sämpylä.

Sitten väliin pantiin lisukkeet, esimerkiksi pekonia ja juustoa. Lopputuloksena oli 11 kilon jättimäinen hampurilainen.

Kavereita apuun

Kaverukset oivalsivat heti, että moista evästä ei kahteen pekkaan jaksa syödä. Avuksi kutsuttiin kavereita. Puolentusinaakaan syömäriä ei jaksanut hotkaista koko hampurilaista kerralla.

"Sitähän syötiin pari-kolme päivää ja kilon verran meni vielä roskiinkin", Tulisalmi kertoo.

Tamperelainen Tulisalmi ja hänen kaverinsa ovat suunnittelleet jo uutta ja isompaa hampurilaista. Heillä on ollut aikeissa tehdä vastaavanlainen burgeri kerrosversiona.

"Silloin painoa tulisi lähes 20 kiloa."

Hintaa moiselle järkäleelle kaverukset ovat laskeneet tulevan noin sata euroa. Hanke on toistaiseksi toteuttamatta pitkälti kustannuskysymysten vuoksi.

"Ei oikein viitsi niin paljon panna rahaa yhteen hampurilaiseen."

Jättihampurilaisesta kertoi aiemmin Ruokala.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä