Norden-yhdistysten tekemä uusi testi pankkisiirtojen hinnoista Pohjoismaiden välillä osoitti tilanteen olevan suurin piirtein ennallaan. Testi toteutettiin viikkojen 36 ja 37 aikana ja se käsitti yhteensä 31 tilisiirtoa, jotka tehtiin joko suoraan pankin tiskiltä tai nettipankin kautta. Siirtoja tehtiin kaikkiaan 27 pankissa ja niiden summat olivat 100 Tanskan, Norjan tai Ruotsin kruunua, 1000 Islannin kruunua tai 12 euroa.
Testi osoittaa, että pankit ovat parantaneet tiedotustaan siirroista ja että siirtoajat ovat lyhentyneet jonkin verran. Siirrot maiden välillä vievät kuitenkin edelleen pitemmän ajan kuin sisäiset siirrot kussakin maassa.
Pankkien rahansiirroista perimäissä maksuissa sen sijaan on tapahtunut vain jonkin verran muutoksia. Tammikuussa 2002 korkein maksu 100 Norjan kruunun lähettämisestä Tanskaan oli 210 kruunua, tällä kertaa 100 kruunun siirto Islantiin maksoi eräässä norjalaispankissa 315 kruunua. Kahdentoista euron lähettäminen Suomesta Ruotsiin tuli tällä kertaa maksamaan 21 euroa. Toisaalta eräs ruotsalaispankki lähetti 100 kruunua Norjaan ilman mitään kustannuksia - tämä vahvistaa käsityksiä siitä, että on mahdollista vaatia halvempia maksuja muissa pankeissa.
Maksut vaihtelevat siirrossa mukana olevien maiden sekä lähettäjä- ja vastaanottajapankkien mukaan. Erityisesti Islannista ja Islantiin tapahtuvat siirrot ovat kalliita. Lisäksi islantilaiset pankit ovat asettaneet siirrettävälle summalle 15 000 Islannin kruunun alarajan. Mutta kaikkein korkeimmat maksut ovat nyt kiistatta norjalaisilla pankeilla.
Samaan pankkikonserniin kuuluvienkaan pankkien välillä rahan siirtäminen ei ollut edullista ja hinnat vaihtelivat maittain.
Arveluttavinta on kuitenkin se, että lähettäjäpankin ja vastaanottajapankin maksujen hinnoittelu käytännössä estää asiakasta valitsemasta halvimmat tarjoukset. Pankkien välillä ei siis itse asiassa ole todellista kilpailua tämän palvelun osalta. Norden-yhdistysten liitto kehottaakin pankkeja käymään läpi hinnoittelunsa.
Heinäkuusta 2002 alkaen Suomessa ja Ruotsissa ovat astuneet voimaan EU-määräykset euromääräisistä ulkomaansiirroista, joiden tulisi olla samanhintaisia kuin maan sisäisten siirtojen. Suomesta saadut esimerkit osoittavat, ettei näin ole tapahtunut käytännössä.
Vuodesta 2004 alkaen myös uudet EU-maat tulevat tämän määräyksen piiriin siten, että Suomi ja Ruotsi sekä Viro, Latvia, Liettua ja Puola muodostavat yhteisen maksuhallintoalueen. Sen sijaan Tanskaa, Islantia ja Norjaa pidetään yhä ulkomaisen valuutan maina, elleivät ne kansallisessa lainsäädännössään päätä ottaa EU-määräystä käyttöönsä. Siirrot Pohjoismaiden välillä tullaan siis hinnoittelemaan sen mukaan, mistä valuutoista on kyse.
Norden-yhdistysten liiton julkistettua raporttinsa tammikuussa 2002 on Pohjoismaiden neuvostossa ja Pohjoismaiden ministerineuvostossa työskennelty pankkimaksujen alentamiseksi. Toistaiseksi tässä ei ole sanottavasti onnistuttu. Pohjoismaiden valtiovarainministerit pohtivat asiaa jälleen tänä syksynä. Islanti ja Norja harkitsevat ottavansa käyttöön EU-määräykset, Tanska antaa edelleen ymmärtää, ettei asia ole ajankohtainen.
Niiden 18 kuukauden aikana, jotka ovat kuluneet siitä, kun Norden-yhdistysten liitto osoitti yksityisasiakkailta perittävän korkeita maksuja, pohjoismaiset viranomaiset ovat siis turhaan yrittäneet löytää ongelmaan ratkaisua. Tehokkain ase tähän mennessä on kuitenkin EU-määräys. Tämä osoittaa, että myös Pohjoismaat tarvitsevat EU:lta apua löytääkseen tavallisia kuluttajia hyödyttäviä ratkaisuja.
