Marraskuun lopulla 2008 kymmenen ääri-islamilaiseen Lashkar-e-Taiba-terroristijärjestöön kuuluvaa miestä teki viiden päivän ajan hyökkäyksiä yhteentoista siviilikohteeseen Intian suurimmassa kaupungissa Mumbaissa.
Poliisia ja armeijaa päiväkausia pilkkanaan pitäneet terroristit ehtivät tappaa yli 160 ihmistä ja haavoittaa yli 300:a ennen kuin viimeiset heistä nujerrettiin Taj Mahal -loistohotellissa.
Miksi yli kolmen vuoden takaiseen, laajasti uutisoituun terroritekoon kannattaa enää palata?
Koska siihen liittyi ennennäkemättömän vahvasti uuden teknologian ja avoimien tietoverkkojen käyttö hirvittävien tekojen suunnittelussa ja toteutuksessa, sanoo rikollisuuden ja terrorismin tulevaisuuteen erikoistunut yhdysvaltalainen turvallisuusasiantuntija Marc Goodman.
Harvardista valmistunut ja muun muassa Interpolissa vuosia työskennellyt Goodman esitteli kiehtovia ja samaan aikaan pelottavia tulevaisuudennäkymiä Edinburghissa vastikään pidetyssä, ideoiden jakamiseen tarkoitetussa TED-konferenssissa.
Goodmanin mukaan Mumbain terrori-iskujen tekijöiden toiminnassa oli leimallista, että miehet käyttivät koko verilöylyn ajan kännyköitään melkein yhtä taajaan kuin automaattikivääreitään.
Terroristeja ohjattiin Pakistanin puolella toimineesta ”johtokeskuksesta” – nimi tosin taitaa olla turhan mahtipontinen paikalle, jonka voi perustaa vaikka lautavajaan, kunhan katolle laittaa tv-antennin ja hankkii nettiyhteyden.
Terroritekojen tutkinnassa selvisi, että johtokeskus seurasi iskun aikana kansainvälisiä uutisia ja sosiaalista mediaa ja ohjeisti hyökkääjiä niiden perusteella. Iskuja oli myös suunniteltu Google Earth -palvelun karttojen ja satelliittikuvien avulla.
Esimerkiksi Taj Mahal -hotellissa piileskellyt intialaisliikemies surmattiin vasta sen jälkeen, kun terroristit olivat lähettäneet köyhäksi opettajaksi itseään väittäneen miehen henkilötiedot tekstiviestillä johdolle Pakistaniin.
Siellä miehen nimi tarkistettiin Googlesta, ja käsky piippasi tekstiviestinä takaisin: tappakaa hänet.
Mitä turvallisuustutkija haluaa synkillä esimerkeillään sanoa?
Ainakin sen, että avoimien yhteiskuntien on yhä vakavammin syytä varautua siihen, että jatkuvasti lisääntyvää avoimesti saatavana olevaa tietoa ja tietoverkkoja tullaan käyttämään häikäilemättömillä tavoilla hyväksi.
Historiallisesti tässä ei tietenkään ole mitään erikoista: rikollinen mieli on aina ollut sukkela käyttämään uusia keksintöjä ja resursseja omiin tarkoituksiinsa.
Uutta on se, että internetin myötä rikosten kokoluokka on kasvanut käsittämättömiin mittasuhteisiin. Marc Goodman käyttää esimerkkinä tavallista puistoryöstäjää, joka voi uhkaamalla viedä omaisuutta ehkä parilta ihmiseltä.
Villissä lännessä junaryöstäjät saattoivat viedä kukkarot pariltasadalta matkustajalta, mutta internet-aikakaudella yksi ainoa osaava hakkeri voi ryöstää rahanarvoista omaisuutta 77 miljoonalta ihmiseltä, kuten tapahtui Sonyn Playstation-palvelun tietomurrossa viime vuonna.
Tiedon ja verkkojen avoimuus toimii onneksi myös toiseen suuntaan. Suomessakin toimivat nettipoliisit ja vihjetietojen antaminen ovat vasta ensimmäisiä askeleita. Goodman tuntuu asettavan suuria toiveita niin sanottuun crowdsourcingiin eli joukkoistamiseen, jossa valjastetaan suuri yleisö toimimaan jonkin päämäärän hyväksi internetin avulla.
Rikollisuuden vastaisessa taistelussa joukkoistamisen perusajatusta hyödyntäviä projekteja toimii jo. Goodmanin mukaan esimerkiksi Meksikossa huumekartellien toimintaa kartoitetaan tavallisten ihmisten jakamilla havainnoilla – työ, johon poliisin resurssit eivät koskaan riittäisi.