Raskaan ja pitkän uran tehneitä tekijöitä päästetään ennen vanhuuseläkeikää eläkkeelle enintään 2 000 vuosittain, kertoo Suomen Kuvalehti. Lehti pohjaa tietonsa sosiaali- ja terveysministeriön muistioon, jonka se on saanut haltuunsa.
Työmarkkinajärjestöt sopivat syyskuussa, että vanhuuseläkkeen alaikärajan nostoa vuonna 2017 pehmennetään raskaan työn tekijöille. 38 vuoden työuran jälkeen on mahdollisuus jäädä eläkkeelle 63-vuotiaana eli kaksi vuotta ennen uutta vanhuuseläkeikää. Yksityiskohdat tästä niin sanotusta työuraeläkkeestä jäivät kuitenkin eläkeneuvotteluissa auki.
Ministeriön muistiossa todetaan, että eläkkeen kriteerit on muotoiltava niin, että 2 000 ihmisen raja ei ylity ainakaan kovin paljon. Varhennettuun eläkkeeseen oikeuttavista raskaista ammateista ei myöskään tehdä listaa.
- Edes poliisit ja palomiehet eivät voi päästä automaattisesti eläkkeelle alle 65-vuotiaina, vaan jokaisen työntekijän kohdalla pitää tehdä yksilöllinen arvio, muistiossa todetaan.
Työuraeläkettä ajoi eläkeneuvotteluissa erityisesti SAK, joka halusi varmistaa, että raskaista fyysisistä töistä voisi päästä kunniakkaasti pois ennen 65 vuoden ikää.
SAK:n vastaava asiantuntija Katja Veirto kertoo STT:lle, että 2 000 ihmisen lukumäärä vastaa arviota, johon työmarkkinajärjestötkin eläkeneuvotteluissa päätyivät.
- Tasoltaan työuraeläke ei tule olemaan yhtä hyvä kuin työkyvyttömyyseläke, joten on arvioitu, että se verottaa jonkin verran hakijoiden määrää. Se ei välttämättä ole kovin suosittu reitti Veirto sanoo.