Suomessa ei päästä äänestämään netissä tai sähköisten päätteiden avulla vielä vuosikausiin. Oikeusministeriöstä kerrotaan, että mitään sähköiseen äänestämiseen liittyviä hankkeita ei ole vireillä.
Oikeusministeriön tutkija Anne Rautiainen uskoo, että Suomi seuraa muun muassa Viron ja Norjan esimerkkiä ja siirtyy ainakin osittain verkkoäänestämiseen. Minkäänlaista aikataulua ei kuitenkaan ole päätetty, vaan Suomi seurailee rauhassa muiden maiden kehitystä.
– Siihen voi mennä aikaa, koska tietojärjestelmien kehittäminen ja kaikki hankinnat voivat kestää. Järjestelmää ei ole seuraavissa eikä välttämättä sitäkään seuraavissa kunnallisvaaleissa, Rautiainen arvioi.
Suomen piti olla yksi sähköisen äänestämisen kärkimaista ja sitä yritettiinkin ensimmäisten joukossa Karkkilassa, Vihdissä ja Kauniaisissa kunnallisvaaleissa 2008.
Äänestyskokeilu kuitenkin epäonnistui, kun sähköisillä päätteillä jätettyjä ääniä jäi rekisteröitymättä ja äänestys jouduttiin uusimaan.
Viime hallitus päätti hylätä hankkeen jatkokehittelyn, eikä sähköistä äänestämistä enää mainita Kataisen hallituksen ohjelmassa.