Eduskuntavaalit lähestyvät, ja etujärjestöt julkaisevat tavoitteitaan. Elinkeinoelämän keskusliitto, Keskuskauppakamari, Perheyritysten liitto ja Suomen Yrittäjät arvioivat yhteisessä kannanotossaan, että Suomen talous on ajautunut kuilun partaalle.
"Jotta talous saadaan käännettyä vakaalle nousu-uralle, tarvitaan rohkeita uudistuksia ja tehokkaita kannusteita yrittämiseen ja työn tekemiseen", kannanotossa linjataan.
Elinkeinoelämän järjestöt listaavat neljä erilaista keinoa, joilla Suomen talous käännetään nousuun.
1. Investoinnit nousuun muun muassa veroastetta vähentämällä
Kannanotossa vaaditaan, että verotuksen rakennetta pitää muuttaa investointeja, yrittämistä ja työn tekemistä kannustavaksi. Kokonaisverotuksen tasoa pitäisi laskea 2 prosenttiyksikköä. Lisäksi Viron veromallin soveltuvuutta ja yritysverojärjestelmän rakenteellista uudistamista tulee selvittää. Myös Suomessa tehtävän työn kilpailukykyä pitää parantaa.
2. Perintö- ja lahjaveroon tehdyt korotukset poistettava
Kannanotossa kerrotaan, että seuraavan viiden vuoden aikana arviolta 20 000 yrityksessä tapahtuu sukupolvenvaihdos. Korotettu perintö- ja lahjavero katsotaan ongelmalliseksi yritysten sukupolvenvaihdoksissa. Elinkeinoelämän mukaan perintö- ja lahjaveroon tehdyt korotukset tulee poistaa tulevalla vaalikaudella ja verotuksen tasoa on alennettava kilpailijamaiden tasolle.
3. Työn verotusta kevennettävä
Elinkeinoelämän mielestä työn verotusta pitäisi keventää merkittävästi kaikissa tuloluokissa. ”Progressiivinen verotus on Suomessa EU:n jyrkimpiä, mikä lannistaa työntekoa ja yrittämistä”, kannanotossa kirjoitetaan. Elinkeinoelämä vaatii myös uudistamaan sosiaaliturvaa: työttömyys- ja kannustinloukkuja pitäisi poistaa, eli toisin sanoen työttömyys- ja sosiaalitukia pitäisi leikata.
4. Julkisen sektorin kokoa pienennettävä
Elinkeinoelämä huomauttaa, että julkisen sektorin menot ovat nousseet Suomessa suhteessa bruttokansantuotteeseen 10 vuodessa noin 50 prosentista lähes 60 prosenttiin, mikä on johtanut korkeaan veroasteeseen ja velkaantumiseen. Julkista taloutta pitäisi leikata seuraavalla vaalikaudella 3–4 miljardilla eurolla. Pitkän ajan tavoite on, että julkisen talouden osuus taloudesta painuu alle 50 prosenttiin.
”Tavoitteen saavuttaminen merkitsee julkisen sektorin tehtävien vähentämistä ja tulonsiirtojen alentamista. Julkisen sektorin tehokkuutta voidaan samaan aikaan lisätä ottamalla yritykset entistä laajemmin mukaan palvelujen tuotantoon. Näin syntyy uusia innovaatioita, parannetaan palveluja, lisätään ihmisten valinnanmahdollisuuksia sekä säästetään kustannuksia”, kirjoitetaan kannanotossa.
Myös sote-uudistus pitäisi toteuttaa nopeutetussa aikataulussa.