Eppu Nor­maa­li Lappi Areenan ava­jai­siin

Kaikkien aikojen suosituin suomalainen rockyhtye Eppu Normaali esiintyy Rovaniemellä Lappi Areenan avajaisissa marraskuussa.

Kaikkien aikojen suosituin suomalainen rockyhtye Eppu Normaali esiintyy Rovaniemellä Lappi Areenan avajaisissa marraskuussa.

Lukemattomista kansakunnan tajuntaan porautuneista hiteistä tuttu yhtye on esiintynyt viime vuosina säästeliäästi. Yleisöryntäys harvoille keikoille on ollut ennätyksellistä: vuoden 1999 Helsingin ja Turun areenakeikkojen 22.000 lippua myytiin loppuun 45 minuutissa.

Rovaniemellä yhtye suunnittelee esiintyvänsä yli kahden tunnin ajan. Ohjelmisto on läpileikkaus yhtyeen pitkän uran varrelta ja luvassa on muutamia yllätyksiäkin harvemmin kuultujen biisien muodossa. Epuilla on Rovaniemellä mukana täysimittainen valolaitteisto, ennätyssuuri äänentoisto ja "Sulotronic"-nimellä kulkeva videokangas, josta keikan kulkua ja muuta mielenkiintoista voi seurata koko salissa.

Eppu Normaali ei ole esiintynyt Pohjois-Suomessa vuosikausiin. Poikkeuksellisen esiintymistilaisuuden tarjouduttua yhtyeen päätöksenteko oli ennätyksellisen nopea. Mahdollisuus esiintyä Rovaniemellä otettiin vastaan suurella riemulla.

Ilmoita asiavirheestä