Asuinalueen huono maine voi näkyä kotivakuutuksen hinnassa. Mitä korkeampi riski vahinkoihin tai vahingontekoihin alueella on, sitä kalliimpi on vakuutusmaksu. Vastaava hinnoittelumenetelmä on ollut käytössä autovakuutusten osalta jo pitkään.
Hinnoitteluperiaatteet vaihtelevat kuitenkin yhtiöiden välillä. Joillakin vakuutusyhtiöillä alueiden analyysi on tarkkaa, mutta yleisimmin käytetään paikkakuntakohtaista hinnoittelupohjaa.
Asuinalueen tai paikkakunnan lisäksi vakuutuksen hintaan vaikuttavat monet muutkin tekijät. Käytännössä asiakkaalle räätälöidään nykyisin oma hinta laajan riskianalyysin pohjalta, vakuutusyhtiöistä kerrotaan.
Vakuutusyhtiö If jakaa kaupungit Tilastokeskuksen aineiston perusteella 250x250 metrin suuruisiin lohkoihin, joka on yhtiössä pienin mahdollinen hinnoittelun osatekijä, johtaja Timo Harju kertoo.
Kovin tarkasti Harju ei halua arvioida esimerkiksi Oulun alueita, mutta periaatteessa alueen riskialttiudella voi olla merkitystä.
”Ehdottomasti suurin paino kotivakuutusten hinnoittelussa on kuitenkin sillä, millaisessa asunnossa asiakas asuu, mikä on asunnon rakennusvuosi ja koko.”