Gotlannissa jatkuva ruotsalaisvarustamon lahjusoikeudenkäynti voi johtaa esitutkintaan myös Suomessa. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski kertoo, että Ruotsista on tilattu lahjusoikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Rautakoski arvelee aineiston saapuvan viikon kuluessa. Kun aineisto on käyty läpi, päätetään, onko asiassa syytä käynnistää esitutkinta. Lahjominen elinkeinotoiminnassa on lain mukaan asianomistajarikos, mutta syyttäjä voi käynnistää poliisitutkinnan, jos tärkeä yleinen etu sitä vaatii.
Rederi AB Gotland -varustamon tekninen johtaja tunnusti viime viikolla, että hän oli syytteiden mukaisesti ottanut lähes 1,2 miljoonan euron verran rahaa Rolls Roycelta ja Wärtsilältä, jotka toimittivat varustamon tilaamaan alukseen moottoreita ja muuta varustusta.
Ruotsalaisvarustamon teknisen johtajan lisäksi jutussa on Gotlannissa syytteessä toinen saman varustamon työntekijä ja kaksi muuta henkilöä.
Wärtsilä on kiistänyt lahjoneensa ketään, yhtiö on kertonut tulleensa jutussa huijatuksi. Yhtiö luuli maksaneensa syytetyn tilille päätyneen summan moottorikauppoja välittäneelle konsulttiyhtiölle.
Jutun pääsyytetty surmasi itsensä maanantaina Gotlannissa.