Uusi kärp­pä­lau­lu he­rät­tää kohua

Raksilan jäähallissa herää tänä talvena peto raatelemaan vastustajiaan. Kärppien tuore tunnuslaulu Routasydän nostattaa nyt kohua Oulussa.

Raksilan jäähallissa herää tänä talvena peto raatelemaan vastustajiaan. Kärppien tuore tunnuslaulu Routasydän nostattaa nyt kohua Oulussa.

Aate- ja oppihistorian professori Juha Manninen ei ihmettele. "Kamalampi kuin kuvittelin", hän sanoo nähtyään koko tekstin ensi kertaa.

"Ilmeisesti kärppien pelityyli ei ole tähän mennessä ollut riittävän veristä, vaikka aika pitkällehän heidän harjoittamassaan lajissa on jo tässä suunnassa päästy", Manninen lataa laidan täydeltä.

Hän muistuttaa, että veri ja maaperä kuuluvat natsien ideologiaan. "Uusnatsit tosin jättävät tästä veren pois."

Vaikka tunnukset olisivatkin sujahtaneet tekstiin vahingossa, Manninen toivoo, että Kärpät tyytyy jatkossa muihin tunnuslauluihin. "Suomessa tällainen laulu sopisi Vihtori Kosolan kannatusyhdistykselle tai Lapuan liikkeen perinneseuralle", hän sanoo.



Kärpät pitää
laulua hyvänä


Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno on toista mieltä. "Minusta siinä on hyvät sanat", hän sanoo tyynesti. Hän muistuttaa, että heavybändin sanat ovat yleensä rajummat.

Junno ei pidä sanoja myöskään liian väkivaltaisina. Hän sanoo, että suositutkin laulut herättävät aina tunteita. "Tarkoitus on soittaa sitä joka pelissä", hän vakuuttaa.



Sanoittajan mielestä
uho kuuluu urheiluun


Kalevan verkkolehdessä Routasydän on herättänyt vilkkaan keskustelun. Keskiviikon ja torstain aikana kommentteja tuli yli sata. Keskusteluun osallistui myös itse sanoittaja Sami Lopakka Sentenced-yhtyeestä. Hänen mukaansa uho kuuluu urheiluun.

"Minut henkilökohtaisesti ja Sentencedin yhtyeenä voi vapaasti yhdistää mihin tahansa, mutta ei natseihin", Lopakka vastaa Kalevan verkkosivuilla.

Hän kertoo käyttäneensä sanaa veri muun muassa riimityksen takia. Sana kuvaa myös Kärppien juniorityötä.

Torstaina hän ei halunnut enää kommentoida koko kohua.

Ilmoita asiavirheestä