Suomen suurin sillansiirto sujui minuuttiaikataululla ilman takaiskuja tiistaina Helsingissä.
Kalasatamassa siirretty metrosilta on peräti 130 metriä pitkä. Se painaa ilman raiteita ja sepeliä noin 2 600 tonnia.
Tiedotuspäällikkö Marja Saastamoinen rakentaja SRV:stä kertoo, että ensimmäinen pätkä siirrosta aloitettiin yöllä noin kello 1.30. Yöllä siltakantta siirrettiin kahdeksisen metriä.
Aamupäivän aikana siltakantta liikutettiin neljä metriä lisää. Viimeinen, viiden metrin ponnistus oli valmis ennen neljää iltapäivällä. Sen jälkeen työmaalla päästiin louheen ajoon, ratakiskojen asennukseen ja sähköistystöihin.
Uusi metrosilta rakennettiin paikan päällä Kalasataman keskuksen työmaalla kevään aikana teltan suojissa.
Metroliikenne palaa normaaliksi 23. heinäkuuta. Poikkeustiedot löytyvät HSL:n nettisivuilta.