Viisaasti vesillä -tapahtuma kävi Tuiran rannalla muistuttamassa uimareita ja vesilläliikkujia turvaohjeista.
Merkittävimmät syyt hukkumiseen johtuvat edelleen alkoholin käytöstä ja pelastusliivien puuttumisesta vesillä liikkuessa.
Jopa 80 prosenttia hukkuneista oli tapaturman sattuessa alkoholin vaikutuksen alaisena.
Myös pelastusliivien käytöllä on suurta merkitystä.
”90 prosenttia hukkuneista veneilijöistä olisi selvinnyt asianmukaisten varusteiden avulla”, sanoo Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto (SUH) ry:n koulutussuunnittelija Anne Hiltunen.
Viime vuonna hukkui 125 ihmistä. Lukema on historiallisen alhainen.
Tänä vuonna ei lukua ole kuitenkaan päästy alittamaan ainakaan toistaiseksi. Kesäkuun loppuun mennessä hukkuneita oli 46, eli kahdeksan ihmistä enemmän, kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Lukemat perustuvat SUH:n ennakkotilastoihin, jotka laaditaan lehdistöseurannan perusteella.