Suomen luot­to­kel­poi­suus noussut kor­keim­paan luok­kaan

Suomen valtio säästää varovaistenkin arvioiden mukaan yli 100 miljoonaa euroa vuodessa erinomaisen luottoluokituksensa ansiosta. Kansainvälinen luottoluokituslaitos Moody's Investors Service vahvisti tällä viikolla Suomen valtion lainoille korkeimman mahdollisen luokituksen eli parhaan luottokelpoisuuden.

Suomen valtio säästää varovaistenkin arvioiden mukaan yli 100 miljoonaa euroa vuodessa erinomaisen luottoluokituksensa ansiosta. Kansainvälinen luottoluokituslaitos Moody's Investors Service vahvisti tällä viikolla Suomen valtion lainoille korkeimman mahdollisen luokituksen eli parhaan luottokelpoisuuden.

Suomi on nyt parhaassa kolmen a:n (AAA) kerhossa kolmen suuren kansainvälisen luottoluokituslaitoksen listalla. Moody´sia ennen Suomi on saanut triplan eli kolme a:ta myös Standard & Poorsilta ja Fitch Groupilta. Luokitukset koskevat valtion lyhyt- ja pitkäaikaisia lainoja.

"Hyvä luottoluokitus säästää Suomen valtionvelan korkomenoissa. Huippuluokituksen omaava maa saa myös helposti ja edullisesti uutta lainaa, jos tarvitsee. Euromaa Suomen korkoero esimerkiksi Saksaan verrattuna on supistunut hyvin pieneksi, ehkä noin 0,20 prosenttiin. Ilman tähtiluokitusta Suomen maksama korko olisi suurempi", painottaa valtiovarainministeriön ylijohtaja Anne Brunila.

Suomen valtiolla on velkaa noin 60 miljardia euroa, josta 0,20 prosenttia tekee 120 miljoonaa euroa.

Brunila muistuttaa, että Suomi on ollut perinteisesti säntillinen, suorastaan mallioppilas myös velanmaksussa. Vasta 1990-luvun alkupuolen lama syöksi Suomeen huikeaan velanottoon.



Ranskalla ja Saksalla
yhtä korkea luokitus


Moody's, Standard & Poors ja Fitch Group ovat jostain syystä antaneet myös Ranskan ja Saksan valtioiden lainoille yhtä korkean luokituksen kuin Suomen valtion eli kolme a:ta.

Saksan ja Ranskan julkinen talous on kuitenkin kovasti alijäämäinen, minkä normaalisti pitäisi heikentää luottoluokitusta. Suomen julkinen talous on puolestaan ylijäämäinen, EU-maiden parasta tasoa tällä hetkellä.

"Se on vaikeasti ymmärrettävä asia. Luokituslaitokset eivät ole ilmeisesti nähneet uhkia Ranskan ja Saksan alijäämissä. Ne olisi kuitenkin syytä hinnoitella myös luottokelpoisuuteen. Isoihin euromaihin luotetaan, vaikka niiden julkisen talouden tilanne ei ole tällä hetkellä hyvä", ihmettelee Brunila.

Japanin luottokelpoisuuden tippumisen Brunila sen sijaan ymmärtää täysin.

"Japanissa julkisen talouden velka voi nousta piankin 200 prosenttiin bruttokansantuotteesta. "Siellähän julkisen talouden alijäämiä on ollut lähes kymmenen vuotta ja edelleenkin Japanin talouskasvu on heikkoa."

Tulevista EU-maista Slovenia on saanut korkeimman luokituksen. Moody's antaa Aa3. Standard & Poors ja Fitch Group antavat pitkäaikaisille valuuttalainoille luokituksen A+.

Viro on tipahtanut viisi pykälää Slovenian alapuolelle. Moody'sin luokitus on A1 ja muiden A- pitkäaikaisille valuuttalainoille.

"Se on vähän ihmeellistä, kun Virossa ei ole julkista velkaa ollenkaan. Viron luokitus voisi olla korkeampikin. Luokittajat kuitenkin seuraavat jokaisen maan tilannetta vuosia eli luottokelpoisuus pitää 'ansaita' pitemmän ajan vakaudella", painottaa Brunila.

Luokittajat tekevät arviointinsa maiden velanhoitokyvystä täysin itsenäisesti ja monivuotisen seurannan perusteella.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä