Joensuun Maila sai karistettua kainuulaisen painajaisen unistaan. JoMa aloitti miesten Superpesiksen välierät kotivoitolla Sotkamon Jymystä 2-0 (4-2, 3-2).
JoMan tie oli pysähtynyt neljän edelliskauden aikana kolmesti välierissä Jymyn käsittelyssä yhteistappioin 0-9.
- Yleisö piti kerrankin metakkaa, joten pelaaminen oli helppoa, kiteytti JoMan lukkarina kainuulaisten pomppupelin sekoittanut Mika Väisänen.
JoMa voitti avausjakson kolmella sisävuorolla. Tuomas Jussila avasi juoksutilin harhaheitolla tuomallaan juoksulla. Sen jälkeen Juha Niemi iski kaksi merkkaamatonta kotiutusta ja Mikko Kemppainen yhden yllätysmerkillä keskipompulla.
Toisen jakson ratkaisujuoksut JoMa takoi viimeisessä sisävuorossaan. JoMan palkitut olivat Väisänen (0 kärkilyöntiä/1 yritys) ja polttaja Henri Litmanen (3/8). Jymystä erottuivat etumies Markus Tuikka (2/10) ja kakkosvahti Kosti Rautiainen (3/5).