Kaikki on suhteellista. Suomessa käytiin kiivasta keskustelua eduskunnan uudesta lisärakennuksesta. Romanian parlamentilla on täysin toisenlainen ongelma: sillä on käsissään maailman toiseksi suurin hallintorakennus. Vain Pentagon, Yhdysvaltain puolustusministeriö, on suurempi.
Tilavuudella mitaten pääkaupungin Bukarestin keskellä kukkulalla oleva valkoinen luomus jää kolmanneksi. Edellä ovat Cape Canaveral, paikka jossa amerikkalaisten avaruusraketteja kootaan, ja Quetzalcoatlin pyramidi Meksikossa - siinä sopiva tietokilpailukysymys.
Parlamenttitalo hohtaa vaaleana ulospäin ja kiiltää sisälle marmoria, kristallia ja kultaa. Sen käytävillä kulkeva vierasryhmä haukkoo henkeään kerran jos toisenkin, kun siirtyy yhdestä ylellisestä salista toiseen, vielä yltiöpäisemmin koristeltuun. Parvekkeelta aukeaa näkymä viivasuoralle, kuusi kilometriä pitkälle suihkulähtein koristellulle bulevardille, jonka toinen pää häipyy näkyvistä jonnekin kaupungin savusumuun.
Tällaista on olla pimeyden ytimessä, kommunistisen yksinvaltiaan toteutuneessa harhanäyssä.
Kansainväliset vaikutteet eivät aina ole hyväksi. Aikanaan, valtansa huipulla ollessaan Romanian johtaja Nicolae Ceausescu kävi tapaamassa Pohjois-Korean Suurta Johtajaa Kim Il Sungia. Pjongjangia katsellessaan Ceausescu, "ajatusten Tonava", sai muutamia ajatuksia Bukarestin kaupunkisuunnittelusta. Ikävä kyllä hän myös pystyi ryhtymään niiden toteuttajaksi.
Bukarestia kutsuttiin idän Pariisiksi. Ennen sotia se oli hyvin tyylikkääksi ja hyvällä maulla rakennettu kaupunki. Se aikakausi on vieläkin nähtävillä monen talon ilmeessä, vaikka päällä onkin kommunistivuosikymmenten lika ja laiminlyönti. Nyt pitkin keskustaa näkee korjaustöitä, eikä Bukarestin ole mahdotonta saada takaisin osaa menneiden aikojen charmista.
Mutta vain osaa, siitä piti Ceausescu huolen. Hänen näkemyksensä kaupunkisuunnittelusta oli huomattavan suoraviivainen. Nykyinen parlamentti on vain osa tätä kokonaisuutta, joka kantoi nimeä "Sivilisaation keskus".
Tuon keskuksen tieltä raivattiin viisi neliökilometriä Bukarestin ydinkeskustaa, noin yhdeksäsosa koko kaupungista. Yli 40 000 ihmistä pakotettiin muuttamaan pois, yli 9 000 vanhaa kaupunkitaloa tuhottiin. Samalla meni myös uusia kerrostaloja, jotka ehtivät olla valmiita muutaman vuoden, ja lisäksi muukin osa kaupunkia toki tarvitsi uusia bulevardeja ja aukioita sekä muhkeita rakennuksia.
Kaikki tämä tapahtui 1980-luvulla, jolloin lännessä vielä kiiteltiin Romanian itsenäistä, Neuvostoliitosta riippumatonta ulkopolitiikkaa. Ceausescua pidettiin poikkeuksellisen tärkeänä itäeurooppalaisena johtajana.
Huomaamatta jäi hänen julistamansa arkkitehtikilpailu, jonka voittaja oli 26-vuotias nainen, jolle kyseessä oli uran ensimmäinen projekti. Tältä pohjalta ryhdyttiin töihin, joskin suunnitelmat kaksinkertaistuivat.
Vuodesta 1984 koko Romania oli käytännössä valjastettu tekemään Ceausescun sivilisaation keskusta: 20 000 työläistä, 700 arkkitehtiä, päättymätön työ vuorokauden ympäri joka päivä. Kaikki talon materiaalit olivat romanialaisia, koko maassa ei saanut käyttää marmoria mihinkään muualle. Romania näki käytännössä nälkää; palatsiin tehtiin monen metrin läpimittaisia kristallikruunuja.
"Kansainvälisten sopimusten allekirjoitussali" on 2 100 neliömetriä. Ceausesculle itselleen tehtiin seitsemän toimistoa, eri käyttötarkoituksiin. Vastaanottosalit suurenevat suurenemistaan, perimmäinen vetää tuhansia henkiä. Sen reunoille piti tulla jättimäinen tapettikudos Nicolae ja Elena Ceausescusta, mutta sitä ei koskaan ripustettu.
Bukarestin keskustan aukioita on nimetty uudelleen vuoden 1989 tapahtumien jälkeen. Keskellä katua on ristejä, jalkakäytävillä muistomerkkejä. Tuon vuoden syksynä kansa sai tarpeekseen, ja joulupäivänä kommunistinen kuningaspari tapettiin pikaoikeudenkäynnin jälkeen.
Historiaa on tässä maassa tehty hieman erikoisella tavalla. Kreivi Draculan esikuva asui Bukarestin vaiheilla 1400-luvulla.
Vallankumouksen 1989 jälkeen alkoi keskustelu siitä, mitä puolivalmiille hirviötalolle pitäisi tehdä. Se olisi haluttu räjäyttää, mutta siihen valtiolla ei yksinkertaisesti ollut varoja: taloa oli liikaa. Sitä kaupattiin Las Vegasin liikemiehille maailman suurimmaksi kasinoksi, kunnes valtio yksinkertaisesti päätti tunnustaa tosiasiat ja jatkaa töitä. Parlamentin toinen kamari muutti sinne 1997, ja viimeistelytyöt jatkuvat yhä, jotta loppukin seuraisi perästä.
On vaikea määritellä talon tyylisuuntaa. Esitteet puhuvat renessanssista, barokista ja romanialaisperinteestä. Jos arkkitehtuurissa olisi termi "uusdespotismi", se voisi sopia tähän. Kokoussaleja, joita on paljon, kaupitellaan konferenssikäyttöön. Koko luomus näyttää tulleen jollain tavalla hyväksytyksi: ainakin se on jotain, jota muilla ei ole, ja sille on jotain järkevääkin käyttöä. Eikä sitä poiskaan enää saa.
Sillä välin muualla Bukarestissa orastaa talouskasvu, ja se näkyy siinä, että uusia toimistoja rakennetaan periaatteella "kiiltävä on kaunista." Se sopii vanhaan Bukarestiin yhtä huonosti kuin Ceausescun urakointi, mutta se näyttää modernilta. Loppuosa maasta elää pitkälti siinä suossa, mihin edellinen hallinto sen jätti. Ilman turvallisuuspalvelun valvontaa, mutta myöskin ilman rahaa. Tie eurooppalaiseen yhteisöön onpitkä, mutta niin vain parlamenttitalonkin naapurissa liehuvat EU:n liput "integraatioministeriön" ovessa.
Kirjoittaja on EU:n komission apurahan turvin tutustumismatkalla Turkkiin, Bulgariaan, Romaniaan, Unkariin ja Sloveniaan.