Ottaako suurpetopolitiikka liian suuren roolin yhteiskunnassa? Maanviljelijät ovat nyt vailla mahdollisuuksia suurpetoja vastaan. Ovatko kotieläinyrittäjät yksin vastuussa suurpetovahingoista? Ainoastaan heille esitetään mahdollisuudeksi sähköaitaa tai ostaa itselle laumanvartijakoira, kun suurpedot käyvät pihapiirissä tappamassa tuotantoeläimiä.
Suurpetoja ei voi poistaa, jos ne aiheuttavat toistuvasti vahinkoa. Onko se oikein, että yrittäjältä viedään elinkeinovapaus? Onko se oikein, että mahdollisuus hankkia elantoa nykyisessä EU-yhteiskunnassa pienennetään vielä suurpetouhkalla ja suurpetovahingoilla? Eikö enää riitä EU-paperisota, pitääkö siihen vielä lisätä suurpedotkin?
Metsästäjät ovat käyneet usean vuoden ajan nuorallakävelyä suurpetojen kanssa. Metsästäjät voivat auttaa kotieläintuottajia, mutta lainsäädäntö ei anna siihen mahdollisuutta. Se vähäinenkin liikkumavara on käytetty loppuun, mikä oli riista- sekä poliisiviranomaisilla. Nyt viranomaisia on ohjeistettu, että poikkeuslupia ei juurikaan myönnetä. Ei, vaikka samat suurpedot käyvät samalla maatilalla toistamiseen.
Poliisiviranomainen on ohjeistanut myöskin, että hakatkaa kattilankansia vastakkain, kun karhu oli tullut pihapiiriin. Eikö se ole kansalaisten aliarvostamista?
Onko niin, että kansanedustajat eivät halua tai kykene hoitamaan edes yhtä maanviljelijän ongelmaa, jotta maanviljelijät voisivat harjoittaa ammattiaan eli turvata heidän elinkeinovapautta. Suomessa ihmetellään usein Euroopan maiden itsekästä oman edun tavoittelua. Olisiko jo aika ajaa oman kansan etua suurpetopolitiikassa ja unohtaa sanktiot sekä moitesanat muilta Euroopan valtioilta. Vaikka EU antaisi sakkomaksuja tai haastaisit oikeuteen, onko sillä väliä, jos suomalainen maanviljelijä saa takaisin elinkeinovapauden suhteessa suurpetoihin.
Olisitko sinä itse valmis tinkimään omasta elinkeinovapaudesta? Haluatko sinä laskea vapaaehtoisesti omaa palkkaasi, kuten maanviljelijät tekevät nyt? Metsästäjillä ja viranomaisilla on jo sukset vastakkain, mutta pitääkö siihen vielä lisätä kotieläinyrittäjät samaan soppaan?
Suurpetokantoja vahvistaa vielä ahman lisääntyminen poronhoitoalueen ulkopuolella. Susikannan lukemia pienentää metsästäjien innokkuuden väheneminen ilmoittaa jälkihavainnoista Tassu-järjestelmään.
Kuka on kansanedustajan ja ministerin työnantaja? Kuka on riista-alan ja poliisiviranomaisen työnantaja? Ne ovat sinä ja minä, eli kansalainen ja veronmaksaja.
Olisiko jo aika muuttaa suurpetopolitiikkaa niin, että yrittäjällä olisi elinkeinovapaus maaseudullakin? Eikä maanviljelijän tarvitsisi hakata kattilankansia omalla pihalla harva se päivä ja syöttää vasikankokoista laumanvartijakoiraa – kuka senkin maksaa?
Asko Lampinen
Muhos
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.