Kärpät ja SaiPa kohtaavat tiistai-iltana Mestarien liigan puolivälierien toisessa osaottelussa. Avausosa Lappeenrannassa päättyi Kärpille 0–2. Tiistai-illan ottelu alkaa Raksilassa kello 18.30.
Ennakkoasetelma
Kärpät lähtee otteluun kahden maalin etumatkan turvin. Voiton Lappeenrannassa oululaisille taituroi Joonas Donskoi, joka vastasi ottelun molemmista maaleista. Mestarien liigassa otteluparit ratkaistaan maalierolla, joten SaiPan täytyy voittaa Raksilassa kolmella maalilla, jotta se selviäisi välieriin. SaiPan kahden maalin voitto veisi ottelun jatkoajalle.
SaiPan urakkaa Raksilassa ei helpota se, että joukkue ei ole tämän kauden kahdessa Kärpät-kohtaamisessa onnistunut tekemään oululaisten verkkoon vielä yhtään maalia. Lappeenrantalaiset ovat onnistunut tekemään vähintään kolme maalia Kärppiä vastaan viimeksi 29. lokakuuta 2013. Sen jälkeen joukkueet ovat kohdanneet yhdeksän kertaa.
”Ensimmäinen peli Lappeenrannassa antoi meille luottamusta. Lähtökohdat ovat hyvät: olemme pelanneet itsellemme hienon mahdollisuuden, mutta asioiden edelle ei pidä mennä”, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki pohjusti ottelua.
Otteluparin voittaja kohtaa Mestarien liigan välierissä joko HIFK:n tai göteborgilaisen Frölundan. Toinen välieräpari ratkeaa Skellefteå AIK:n ja Linköpingin sekä Luulajan ja Lukon ottelupareissa.
Kärppien kokoonpano SaiPa-ottelussa:
Mika Pyörälä–Esa Pirnes–Patrick Davis
Lasse Kukkonen–Adam Masuhr
Ivan Huml–Sakari Manninen–Juha-Pekka Haataja
Ryan Glenn–Arto Laatikainen
Sebastian Aho–Joonas Kemppainen–Joonas Donskoi
Ari Vallin–Dan Spang
Mikko Alikoski–Juho Keränen–Joonas Komulainen
7. puolustaja: Mikko Niemelä, 13. hyökkääjä: Simon Suoranta
Maalivahti: Iiro Tarkki (Tomi Karhunen)