HS: Enon­te­kiö jää ilman po­lii­sia elo­kuus­sa

Enontekiön Hetassa toimii nykyisin yksi Peräpohjolan poliisilaitoksen kolmesta palvelupisteestä.

-
Kuva: Katja Lehto

Enontekiön Hetassa toimii nykyisin yksi Peräpohjolan poliisilaitoksen kolmesta palvelupisteestä. Enontekiöllä työskentelevä vanhempi konstaapeli Riikka Laitkorpi siirtyy kuitenkin elokuussa työskentelemään Muonion poliisiasemalle.

Asiasta kertoi maanantaina Helsingin Sanomat.

Poliisien määrä on vähentynyt rajusti Tunturi-Lapissa viime vuosina. Vielä 2000-luvulla alueella oli yhteensä kahdeksan poliisia hälytystehtävissä.

Nykyisin poliiseja on neljä, joista kolme hälytystehtävissä. Alueena on Kolarin, Kittilän, Muonion ja Enontekiön kunnat.

Poliisipartio voi ajaa työvuoronsa aikana yli 800 kilometriä.

Ilmoita asiavirheestä