Ku­lut­ta­ja­va­li­tus­ten kä­sit­te­ly yhä liian hidasta

Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka kiinnittää huomiota siihen, että asioiden käsittely kuluttajavalituslautakunnassa on yhä liian hidasta.

Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka kiinnittää huomiota siihen, että asioiden käsittely kuluttajavalituslautakunnassa on yhä liian hidasta.

Lukuisten valitusten kohdalla käsittelyaika voi olla 20 kuukautta tai enemmänkin. Tilannetta ei Jonkan mukaan voi pitää tyydyttävänä perustuslain joutuisuussäännöksen kannalta.

Aiempi apulaisoikeuskansleri kiinnitti pitkiin käsittelyaikoihin huomiota jo vuonna 2000. Jonkan mukaan tilanne ei sen jälkeen ole olennaisesti parantunut.

Asioiden keskimääräinen käsittelyaika jaostoissa oli viime vuonna yleisellä osastolla 9,5 kuukautta ja asuntokauppaosastolla 15,5 kuukautta. Vuonna 2000 vastaavat ajat olivat 10 kuukautta ja 13,5 kuukautta.

Ajat vaihtelevat kuitenkin paljon asian luonteen mukaan.

Jonkan mukaan ruuhkautumisen syitä ovat ainakin henkilökunnan niukkuus verrattuna käsiteltävien asioiden määrään ja esittelijähenkilöstön runsas vaihtuvuus.

Valituksia lautakuntaan on viime vuosina tullut 2 500 - 3 000 vuosittain, mutta viime vuonna määrä kasvoi lähes 3 400:n.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä