Suomen evankelisluterilaista kirkkoa repivät useat asiat sisältä käsin. Naispappeus ja samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkiminen saavat julkisuudessa paljon huomiota, mutta kirkon sisällä liberaaleilla ja konservatiiveilla on eri käsityksiä jo kirkon yhteiskunnallisesta asemasta ja sanomasta lähtien.
Piispa Irja Askolan mielestä kirkon tulisi hyväksyä yhtenäisyyskulttuurin ajan olevan ohi – monimuotoisuutta löytyy niin kirkon sisältä kuin ulkoa.
– Ei ole yhtenäistä opin tulkintaa tai jumalanpalveluskulttuuria. Meidän tulee ymmärtää, että joku tarvitsee sitä perusruisleipää, yksinkertaista viestiä armosta, niin kuin minäkin tarvitsen.
– Mutta kirkko ei voi jäädä vain julistuksen keskiöön, koska meidät on kutsuttu myös toimimaan oikeudenmukaisuuden puolesta. Se taas edellyttää vaikkapa turvapaikkapolitiikan arvostelua.
Askolan mukaan kirkon piirissä on tällä hetkellä liikaa "joko-tai"-ajattelua, kun oikea tie olisi "sekä että" -ajattelu.
– Voisimme ajatella, että ihanaa kun lähdet sinne mielenosoitukseen, koska minä en ikinä lähtisi. Ihanaa, että pidät sen kristuskeskeisen saarnan, koska minä tarvitsen sitä.
Myös kirkosta eroavien määrä raastaa kirkkoa. Askolan mielestä nykyaikana on luonnollista, että ihmisiä lähtee kirkosta.
– Meillä on ollut yhtenäiskulttuurin perinne, että kirkkoon pitää kuulua riippumatta siitä, mitä on ajatellut uskosta tai kirkosta ylipäätään. Se on ollut, hyvin monissa lainamerkeissä sanottuna, pakkojäsenyyttä. Kuuluu kuulua kirkkoon. Kunnon opettaja ja asiallinen poliisi eivät eroa kirkosta.
Askola huomauttaa, että kirkon tulee kuitenkin olla huolissaan siitä, miksei kirkon sanoma enää kiinnosta ihmisiä.
– Olemme olleet liian virkamiesmäinen kirkko. Emme ole tarvinneet jäseniä muuta kuin yleisöksi tilaisuuksiin, jotka palkollinen työntekijä järjestää. Nyt alamme löytää yhteisöksi kasvamisen, jossa kirkko tarvitsee jäseniään myös tekijöiksi, pohtijoiksi, kriittisiksi kyselijöiksi.
