Metsien hiilinieluja käsittelevä LULUCF-äänestys kuumentaa tunteita edelleen. Euroopan parlamentissa hyväksyttiin viime viikolla kompromissiesitys metsien käsittelyn tehokkuudesta, joka Suomessa nähtiin ”erävoittona”, ja äänestyksen jälkeen meitä meppejä on jaettu isänmaallisiin ja ei-isänmaallisiin.
Täysistunnon selkeä kanta oli: ”EU-maiden tulee taata, että metsiin, viljelymaihin ja niittyihin sitoutuu hiilidioksidia niistä ilmakehään vapautuvia hiilidioksidipäästöjä vastaava määrä”.
Asetuksen pääsääntöinen tavoite ei ole siis suomalaisten läpiajamasta kompromissiehdotuksesta huolimatta muuttunut miksikään: saman verran hiilidioksidia on sitoutettava, kuin sitä jonkun prosessin kautta vapautetaan. Lisähakkuut eivät lisää hiilinielua. Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttaminen vaatii konkreettisia toimenpiteitä kaikilta mailta ja kaikilta sektoreilta, myös Suomen metsäteollisuudelta, aivan lähivuosina.
Olen saanut seurata EU:n ilmastopolitiikan täytäntöönpanoa Euroopan parlamentissa hyvin läheltä. Viime keväänä valmistelin jäsenmaiden sitovia päästövähennystavoitteita koskevan liikennevaliokunnan lausunnon ja olen pohtinut sen myötä taakanjakokysymyksiä tarkoin. Joustoelementit eri sektoreiden välillä on nähty tarpeellisiksi niin kotimaassa kuin poliittisen sovun kannalta. Parlamentin oikeistoryhmää on ollut vaikea saada jakamaan tavoitetta vuosien 2021-2030 päästövähennystavoitteiden tiiviimmästä kytkemisestä Pariisin ilmastosopimuksen toteuttamiseen. EU:n rahoituskriteerien uudelleen tarkasteluun ja rahoituksen voimakkaaseen suuntaaminen kohti vihreämpää tulevaisuutta ei ole oikein löytynyt intoa.
Julkisuudessa me eurooppalaiset olemme kovin sitoutuneita Pariisiin ilmastosopimukseen, konkreettiset toimet vain näyttävät tekevän kipeää. Sama on havaittavissa kotimaassa.
Metsäasioissa EU:lla ei edelleenkään ole päätösvaltaa. Hiilinieluesitys ei estä metsien käsittelyä ja metsänomistajilla on edelleen oikeus päättää itse omaisuudestaan.
Ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun velvoitteet pitää kuitenkin ottaa huomioon myös metsätaloudessa ja maankäytössä, siitä emme pääse yli eikä ympäri. Samalla tavalla myös liikenteen päästöjen vähentämiseen tähtäävät keinot on jätetty kansallisen päätöksenteon piiriin. EU:lla ei myöskään ole esimerkiksi kaupunkiliikenteen hiilidioksidipäästöjen suhteen mitään toimivaltaa, vaikka kaupunkiliikenne tuottaa 23 prosenttia Euroopan liikenteen hiilidioksidipäästöistä.
Pariisin sopimuksen velvoitteita ei liikennesektori kuitenkaan pääse karkuun. Vaikka EU ei siis pakota meitä mihinkään tiettyihin toimiin, vastaa jokainen maa edelleen ilmastovelvoitteistaan.
Jos suomalainen metsätalous ja maankäyttö eivät pysty omaan osaansa, ovat suomalainen liikenne, asuminen ja maatalous entistä kovempien toimien edessä. Ja jos maatalouskaan ei kykene, kasataanko kaikki päästötavoitteet kansallisesti liikenteeseen ja asumiseen? Mitkä tämän kustannusvaikutukset ovat, teollisuudelle ja kansalaisille? Päätöksenteossa on hyvä muistaa vanha sanonta, ”kun lähtee sutta pakoon, tulee karhu vastaan”.
Suomen hädästä ja valtavasta lobbauksesta viime viikolla heräsi parlamentissa ihan asiallinen kysymys: kuinka pitkälle Suomeen suunnitellut investoinnit olisivatkin lisäämässä päästöjä, niiden vähenemisen sijasta? Yhdelläkään potentiaalisella investoinnilla ei ole ollut mitään hätää, jos pystyy osoittamaan hiilidioksidipäästöjen vähenemisen prosessien ja puunkäytön ohjautumisen kautta. Kukaan ei estä jäsenmaita tai metsänomistajia hyödyntämästä puuta.
Jos me suomalaiset yritämme myydä metsätuotteitamme ilmastoystävällisyydellä ja korkealla jalostusarvolla, meidän on myös toimittava myyntipuheidemme mukaisesti. Metsien käytön on perustuttava ilmastovaikutusten rehelliseen laskentaan ja kansallisesti on keskusteltava siitä, millainen metsänhoito, millaiset hakkuut ja hakkuumäärät todella ovat kestäviä. Myös tiedeyhteisö on otettava laajasti ja avoimesti tähän keskusteluun mukaan.
Metsien käyttö ja käsittely kun on työn alla parlamentissa edelleen. Niin sanottu RED 2, uusiutuvan energian direktiivi, on jo omalla työpöydällänikin, ja myös hiilinielujen käsittely on edelleen kesken. Parlamentti, neuvosto ja komissio hiovat trilogeissa lakiesitystä yhteiseen muottiin ja esitys hyväksytään tai hylätään vielä toisessa täysistuntoäänestyksessä.
Yksi ”Irma” voi aiheuttaa metsissämme miljardituhot. Jatkuvasti lisääntyvät säitten ääri-ilmiöt eivät ole vain jotain silloin tällöin toistuvaa, vaan todellinen hätähuuto ilmaston lämpenemisen vuoksi.
Seuraavat lähivuosikymmenet, seuraavat lähivuodet, ratkaisevat mihin suuntaan tämä kallistuu.
Päästövähennysten on oltava todellisia, ja nopeita.
Merja Kyllönen on europarlamentaarikko (vas.) Suomussalmelta.