Ensi heinäkuussa Helsingissä olisi voinut olla suuren kansainvälisen kokouksen tuntua: sinne olisi voinut kokoontua 57 valtion valtionpäämiestä kohottelemaan samppanjalaseja 40 vuotta täyttävän Etykin päätösasiakirjan kunniaksi.
Nyt, tuon juhlavuoden kynnyksellä, näyttää valitettavasti siltä, että edessä on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön suru- eikä juhlavuosi. Näyttää epävarmalta, millä tasolla ja tavalla Etykiä juhlitaan Helsingissä, jos ollenkaan.
Juhlatapahtuman vesittyminen, saati peruuntuminen, olisi ikävä takaisku Suomelle, jolle Etyk-prosessin alku oli ulkopolitiikan huippuhetki.
Edellisen kerran Suomi koki vastaavanlaisen tappion, kun sitä ei valittu YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi kaksi vuotta sitten.
Ety-juhlinnalta putosi pohja jo päättyvänä vuonna, kun Venäjä valloitti Krimin niemimaan, liitti sen itseensä ja pani alulle sodan Itä-Ukrainassa.
Nuo Venäjän teot olivat kuin märkä rätti päin Etykin, sittemmin Etyjin, periaatteita. Mikään ei viittaa siihen, että Venäjä aikoisi perääntyä sen paremmin Krimiltä kuin Itä-Ukrainastakaan.
Helsingissä 1975 yhteensä 35 maan valtionpäämiehet Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta allekirjoittivat päätösasiakirjan. Siinä valtiot sitoutuivat pidättymään voimapolitiikasta toisiaan kohtaan, olemaan puuttumatta toistensa sisäisiin asioihin ja kunnioittamaan toistensa rajojen koskemattomuutta.
Venäjä ei ole pidättynyt voimapolitiikasta, se on puuttunut toisen valtion sisäisiin asioihin, eikä ole kunnioittanut rajojen koskemattomuutta. Se joka muuta väittää, puhuu muunneltua totuutta. Venäjä on menetellyt Ukrainassa tasan päinvastoin mihin se on sitoutunut.
Tämä kaikki on sangen outoa. Etyk-juna lähti aikoinaan liikkeelle siitä, että Neuvostoliitto halusi sementoida toisen maailmansodan jälkeiset rajat. Keskeiset Ety-periaatteet olivat tärkeitä nimenomaan sille.
Alun perin vastahakoiset länsimaat lähtivät lopulta mukaan siksi, että neuvostoleirille vastenmieliset ihmisoikeudet otettiin mukaan Etykiin. Ihmisoikeuksista tuli sittemmin aikapommi, joka osaltaan johti sosialistileirin hajoamiseen 1980- ja 1990-lukujen taitteessa.
Venäjä aloitti Etyjin arvostelun jo vuosia sitten. Venäjää ärsytti etenkin se, että yhteistyöjärjestö teki kriittisiä raportteja siitä, et-
teivät vaalit sujuneet Venäjällä tai sen vaikutuspiirin maissa demokraattisesti.
Joulukuun alussa Baselissa pidetty Etyjin ulkoministerikokous osoitti, että Ukrainan kriisi on halvaannuttanut yhteistyöjärjestön toiminnan pahemman kerran. Etyj kyllä haluaisi toimia, mutta Venäjä ei sitä salli.
Konkreettinen esimerkki on, että Etyjin tarkkailijoiden tulisi Minskin sopimuksen mukaan valvoa tulitauon kestävyyttä sekä Venäjän ja Ukrainan rajaa. 600 kilometriä pitkällä rajaosuudella on kokonaista kaksi tarkkailijapistettä, joissa on kokonaista kahdeksan tarkkailijaa.
Venäjän Ety-linjan epämääräisyydestä käyköön todisteeksi ulkoministeri Sergei Lavrovin jesuiittamainen Baselin-puhe.
Lavrov sanoi muun muassa, että Etyj voi olla tehokas vain, jos siitä tulee täysimittainen kansainvälinen järjestö ja yhteisiin haasteisiin kollektiivisen vastauksen antava työkalu. Venäjä ei halua vain vahvistaa vuoden 1975 yhteisymmärrystä vaan myös muuttaa sen todellisuudeksi, Lavrov sanoi.
Anteeksi mitä?
Etyj-murheet sattuvat pahaan saumaan Suomelle.
Etykin jonkinlaiselle kotimaalle olisi kunnia-asia, ettei juhlavuosi menisi täysin penkin alle. On jo varmaa, ettei luvassa ole ainakaan sovinnollista kokousta, johon maailmannavat kokoontuisivat taputtelemaan toisiaan selkään.
Vuotta ei helpota yhtään sekään, että Etyjiä pitäisi yrittää juhlia muutama kuukausi eduskuntavaalien jälkeen. Kuka (muu kuin Paavo Väyrynen) haluaa vapaaehtoisesti ulkoministeriksi, kun edessä uhkaa olla korkeintaan hampaat irvessä kokoustavien ulkoministerien tapaaminen?