Lionel Messi ei ole omien sanojensa mukaan lähdössä Barcelonasta, vaikka huhut ovat vieneet häntä Englannin jalkapallojätteihin Chelseaan ja Manchester Cityyn. Messin on myös väitetty vaatineen Barca-luotsi Luis Enriquen erottamista.
- En ole vaatinut mitään tänne jäädäkseni, sillä en ole missään vaiheessa halunnut lähteä, hän avautui Barca TV:n haastattelussa joukkueen voitettua sunnuntaina Atletico Madridin.
Messin mukaan väitteet neuvotteluista Chelsean ja Cityn kanssa ovat valetta. Messi on myös kyllästynyt siihen, että hänen väitetään savustavan itselleen epämieluisia ihmisiä ulos seurasta.
- Väitetään, että johdan seuraa, vaikka olen vain yksi pelaajista. En tee päätöksiä, enkä ole pyytänyt sellaisia.
- Olen loukkaantunut siitä, että nämä jutut ovat tulleet barcelonalaismediasta eivätkä Madridista.