Raatin venesatamassa uponnut koppivene hinattiin maanantaina ylös.
Oulun Meripelastusyhdistys hälytettiin maanantai-iltana etsimään kulkuväylälle ajautunut vene ja hinaamaan se pois.
Kuusimetrinen vene oli uponnut Oulujoen ohijuoksutusten aiheuttamien virtausten vuoksi ensin laiturin alle ja kulkeutunut sitten virtausten mukana kulkureitille.
Uponneen aluksen huomasivat paikalliset veneilijät, jotka ilmoittivat asiasta hätänumeroon.
Kuusimetrinen vene oli ollut upoksissa jo torstaista lähtien.
”Veneemme kolhaisi jo perjantaina johonkin laiturin siirtämisen yhteydessä. Kyseessä oli varmaankin sama vene”, arvelee Niko Kelloniemi Oulun Meripelastusyhdistyksestä.
Alus saatiin rantaan kohtalaisen nopeasti köyden ja maastoauton avulla.
Veneen omistaja Ilpo Henell aikoo hakea hyvitystä vahingosta, mutta kertoo yllättyneensä hieman veneen hyvästä kunnosta.
”Ensin ajattelin, ettei olisi edes yhtään ikkunaa ehjänä. Mutta tämä onkin kestävä vene, entinen virkavene”, hän sanoo.
Pelastuslaitos liittyi mukaan nostotalkoisiin iltayhdeksän aikoihin, kun veneestä pääsi veteen pieni määrä polttoainetta.
Päivystävän palomestarin Kimmo Virkkalan mukaan polttoaine näkyy vedessä ohuena kalvona, mutta sitä on niin vähän, ettei se aiheuta toimenpiteitä vaan häviää itsestään tiistaipäivän aikana.