Monissa eri tehtävissä vaikuttanut fil.tri. Olli Rehn (41, kesk.) siirtyy marraskuun alussa pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) talouspoliittiseksi neuvonantajaksi.
Rehn sijaistaa tehtävässä äitiys- ja vanhempainvapaalle jäävää Maria Kaisa Aulaa. Rehn toimii tällä hetkellä neuvottelevana virkamiehenä kauppa- ja teollisuusministeriössä.
Rehn istui kansanedustajana yhden kauden 1991-1995, jonka aikana hän toimi pari vuotta silloisen pääministerin Esko Ahon (kesk.) erityisavustajana. Hän oli useita vuosia myös keskustan varapuheenjohtaja.
EU:n parlamentin jäsen Rehn oli 1995-1996. Hän palasi Brysseliin vuosiksi 1998—2002 komissaari Erkki Liikasen kabinettipäälliköksi.
Viimeksi Rehn on ollut paljon julkisuudessa puolustaessaan Stasi-epäilyjen kohteeksi joutunutta Alpo Rusia. Rehn ja Rusi julkaisivat vähän aikaan sitten kirjan kokemuksistaan jupakan pyörteissä.