Intia on vahvistanut, että se aikoo lähettää avaruusluotaimen kohti Marsia. Pääministeri Manmohan Singh kertoi tänään, että lennon on määrä alkaa ensi vuoden loppupuolella.
Aluksen ei ole tarkoitus laskeutua Marsiin vaan kiertää sitä.
- Avaruusaluksemme suuntaa lähelle Marsia ja kerää tärkeää tieteellistä tietoa, kuvasi Singh suunnitelmaa.
Intian avaruusviraston nimetön lähde arvioi aiemmin, että hanke maksaa jopa viisi miljardia rupiaa (noin 73 miljoonaa euroa).
Intialla on kunnianhimoinen avaruusohjelma, joka alkoi 1960-luvulla. Maa kaavailee tekevänsä miehitetyn avaruuslennon vuonna 2016.
Ohjelma on synnyttänyt myös arvostelua. Arvostelijoiden mielestä maan pitäisi satsata avaruuden sijasta enemmän rahaa köyhien auttamiseen.