Etelä-Afrikassa pidätettyjen kaivosmiesten asianajajat uhkaavat haastaa presidentti Jacob Zuman oikeuteen, jos heidän päämiehiään ei vapauteta viikonvaihteen aikana. Pidätettyjä on kaikkiaan 270.
Heitä syytetään lakkoilevien työtovereidensa murhaamisesta, vaikka lakkoilijat kuolivat poliisin luodeista.
Lonmin-yhtiön platinakaivoksella Marikanassa on ollut levotonta jo pitkään. Kaivosmiehet ovat lakoillaan vaatineet parempaa palkkaa, ja kaksi ammattiliittoa on taistellut työntekijöiden suosiosta.
Jo ennen kuin poliisi puuttui tapahtumiin, kaivoksella kuoli kymmenen ihmistä muutaman päivän kuluessa. Tilanne kärjistyi 16. elokuuta, kun poliisi avasi tulen lakkoilijoita kohti. Kaikkiaan 34 kaivosmiestä sai tulituksessa surmansa.
Ampumisen jälkeen 270 kaivoksen työntekijää pidätettiin ja myöhemmin heille luettiin syytteet työtoveriensa murhaamisesta.
Osa surmansa saaneista 34 kaivostyöntekijästä haudataan tänään.