Jarkko Ruutu oli jälleen kerran siellä, missä tapahtui. Hänet ajettiin ulos tulikuumaksi kiehuneesta Jokereiden ja HIFK:n välisestä taistosta hieman ottelun puolivälin jälkeen.
Jo ennen Ruudun ja Siim Liivikin välistä nujakkaa oli jaettu kahdeksan ulosajotuomiota. Varsinaisen kiehahduksen aiheutti Jokereiden Semir Ben-Amorin hyökkäys Ville Peltosta kohtaan, mutta asetelmia oli haettu jo aiemmin. Ilari Melart yritti haastaa Ruutua tappeluun ottelun toisella minuutilla.
- Kaveri aloitti hässäkän, ja me vastasimme, Ruutu totesi.
- Jostain syystä Melart tuli minun päälleni takaa päin kysymättä ja alkoi mättää, ei siinä ihmeenpää.
Ruutua ei 277 jäähyminuutin ottelu hätkäyttänyt.
- Me pelataan voitosta, kolmesta pisteestä. Olen ollut peleissä, joissa on ollut 15 tappelua.
Jokereiden päävalmentaja Tomi Lämsä kommentoi Ben-Amorin ja Peltosen tilannetta niukkasanaisesti.
- Tunteet kuumenee, silloin voi käydä näin. Ei siitä sen enempää.
Yhtä tietämätön oli HIFK:n valmentaja Antti Pennanen kysyttäessä sirkuksen aiheuttajaa.
- En osaa sanoa, minun mielestäni ihan käsittämätöntä.