Turussa parhaillaan kokoontuva kirkolliskokous pohtii jälleen, mitä seurauksia mahdollisella vihkioikeudesta luopumisella olisi.
Piispainkokous teetti tänä vuonna kirkon vihkioikeuden merkityksestä laajan selvityksen. Sen perusteella kirkon tulisi pitää kiinni vihkioikeudesta, joka on tärkeä kirkon jäsenille.
Kirkolliskokous käy tällä viikolla vihkioikeudesta luopumiseen liittyvästä selvityksestä lähetekeskustelun, muttei tee vielä asiasta päätöstä. Keskustelun arvioidaan alkavan tänään iltapäivällä ja jatkuvan huomenna.
Mahdollinen vihkioikeudesta luopuminen nousi evankelis-luterilaisessa kirkossa keskusteluun sen jälkeen, kun avioliittolaki laajeni koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja.
Nykyään kirkko ohjeistaa, että samaa sukupuolta olevien parien kanssa ja heidän liittonsa puolesta voidaan rukoilla. Kirkollinen vihkiminen ei koske samaa sukupuolta olevia pareja, linjasi piispainkokous vuonna 2016.
Mahdollisen vihkioikeudesta luopumisen lisäksi kirkolliskokouksessa on vireillä edustaja-aloite kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta. Toukokuun kokouksessa tehty aloite on parhaillaan valiokunnissa, eikä sitä käsitellä tässä kirkolliskokouksessa.
Kahdesti vuodessa kokoontuva kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin.