Kaikki Suomen isät ovat tänään päi­vän­san­ka­rei­ta

Tänään juhlitaan isänpäivää. Suomessa isänpäivää on vietetty 1970-luvulta lähtien, ja vakiintunut liputuspäivä se on ollut 1980-luvulta saakka.

Tänään juhlitaan isänpäivää. Suomessa isänpäivää on vietetty 1970-luvulta lähtien, ja vakiintunut liputuspäivä se on ollut 1980-luvulta saakka. Päivää vietetään aina marraskuun toisena sunnuntaina.

Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan kaikkiaan noin 1,2 miljoonaa isää, ja 15-81-vuotiaista miehistä yli puolella on lapsia. Yli 64-vuotiaista miehistä isiä on yli 80 prosenttia.

Tänä vuonna isänpäivää juhlitaan varsin harmaassa säässä. Ilmatieteen laitoksen mukaan suuressa osassa maata on pilvistä, ja sateitakin saadaan monin paikoin. Maan keski- ja pohjoisosissa sateet voivat tulla räntänä ja lumena. Pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta lämpötilat ovat koko maassa muutaman asteen plussan puolella.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä