Huk­ku­nei­ta vä­hem­män kuin vuosiin

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton ennakkotietojen mukaan elokuun loppuun mennessä hukkui yhteensä 81 ihmistä.

Hukkuneiden määrä on alhaisin vuodesta 2000 alkaen ja liiton arvion mukaan luultavasti koskaan.
Hukkuneiden määrä on alhaisin vuodesta 2000 alkaen ja liiton arvion mukaan luultavasti koskaan.

Hukkumistapauksia on ollut tänä vuonna ennätyksellisen vähän. Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton ennakkotietojen mukaan elokuun loppuun mennessä hukkui yhteensä 81 ihmistä.

Määrä on alhaisin vuodesta 2000 alkaen ja liiton arvion mukaan luultavasti koskaan. Viime vuonna vastaavaan aikaan hukkumisia sattui lähes sata.

Elokuussa hukkui 15 suomalaista, mikä on niin ikään alhaisimpia elokuun hukkumislukuja.

Valtaosa hukkuneista oli miehiä ja yleisimmin yli 50-vuotiaita. Naisia uhreista oli kymmenen. Hukkuneista kolme oli lapsia ja yksi nuori.

Suurin osa hukkumisista sattui vesiliikenteessä. Kaikkien tapausten syy ei ole tiedossa.

Ilmoita asiavirheestä