Tämän me muistamme. Juha-Pekka Haataja antoi viime kaudella maalittomalle putkelle kasvot. Hän teki ensimmäisen maalinsa marraskuun lopussa vasta kauden 20. liigaottelussa, vaikka on profiililtaan ykköspyssy. Lopulta Haataja takoi runkosarjassa hurjalla prosentilla yhteensä 24 maalia ja sijoittui maalipörssissä jaetulle toiselle sijalle.
Tämä henkilökohtainen tarina päättyi onnellisesti, vaikka Kärpät joukkueena lensikin kesälomalle seitsemän ottelun Pelicans-sarjan puolivälierissä.
Torstaina alkava SM-liiga antaa taas mahdollisuuden uusille sankaritarinoille ja ilmiöille, eikä nyt puhuta vihan hedelmistä, joita mutustellaan etenkin Jokereissa ja HIFK:ssa.
Miten maaliverkot heiluvat tällä kaudella, Juha-Pekka Haataja? Hän ei tehnyt kymmenessä harjoituspelissä tai European Trophyn ottelussa yhtään maalia. Koko joukkue onnistui taikinoimaan vain 20 maalia, mikä on huolestuttavan vähän. Huolestuttavaa siksi, koska kurssi ei voi muuttua yhtäkkiä sormia napsauttamalla.
Menestyvä liigajoukkue rouhii pisteitä noin 3,5 maalin keskiarvolla ja päästää niitä keskimäärin kaksi ottelua kohden.
Päävalmentaja Hannu Aravirta on ”positiivisesti huolissaan”, kuten hän on asian itse ilmaissut. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että peli kulkee mukavasti, maalipaikkoja luodaan riittävästi 25–35 per ottelu, mutta voi, voi: verkko ei heilu.
Maailman kaikkien aikojen parhaisiin maalitykkeihin lukeutuva Teemu Selänne on 20-vuotisen NHL-uransa aikana joskus itsekin kärsinyt maalinteon sietämättömästä vaikeudesta, mutta hän on löytänyt lohdutuksen sanat – niin itselleen kuin muille.
”Niin kauan, kun pääsee maalipaikkoihin, ei ole syytä huoleen.”
Totta puhut, Selänne, mutta kaikkia pelaajia ei ole varustettu niin rautaiselle itsetunnolla ja -luottamuksella kuin sinua. Kuka siis kertoisi nyt Kärpille, ettei ole mitään hätää?
Haataja on kuivasta syksystä huolimatta SM-liigassa potentiaalinen 30 maalin mies, mutta voimakasta sivustatukea pitää tulla monesta suunnasta. Ivan Huml mätti viime kaudella 21 maalia, Tomas Plihal TPS:ssä 16 ja Toni Kähkönen Bluesissa 13. Tässäkö joukkueen sateentekijät, vai saammeko nähdä todellisen läpimurron Joonas Donskoilta ja Miikka Salomäeltä, jotka kuuluvat ikäluokkansa valtakunnan ehdottomaan eliittiin?
Jääkiekko on peli, jossa hyvin pelaaminen ei yksin riitä. On tehtävä myös maaleja.
Niitä tehdään eniten maalin edessä. Röyhkeästi.
Maaliskuussa 60 vuotta täyttävä Aravirta valmentaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä viimeisen kautensa Kärpissä.
Maaliviiva lähestyy, ja ympyrä sulkeutuu. Valmentaja hänestä tuli Kärpissä kaudella 1983–1984, kun silloinen päävalmentaja Pentti Matikainen niin halusi ja päätti.
Intohimon puutteesta häntä on turha kyseenalaistaa, sillä mies panee jäähyväiskaudella itsensä varmasti täysillä likoon.
Kristallin kirkkaana kimaltelee ainakin yksi ajatus.
Maalit ratkaisevat, Hannu Aravirta.
Kolumni