Kolumni

Pitkä matka ih­mis-oi­keuk­sien mal­li­maak­si

Suomalaiset elävät Sitran ennusteen mukaan vuonna 2015 kansainvälisessä maassa, jonka brändinä on ihmisoikeuksien ajaminen.

Suomalaiset elävät Sitran ennusteen mukaan vuonna 2015 kansainvälisessä maassa, jonka brändinä on ihmisoikeuksien ajaminen. Aikaa on onneksi vielä muutama vuosi, sillä etenkään viimeaikaiset tapahtumat eivät viestitä siitä, että käsite monikulttuurinen ihmisoikeusvaltio olisi aina sisäistetty kovin syvällisesti.

Vuosi sitten huumattuna karkotetun ukrainalaisperheen saattohoito oli arvoton ja armoton näytelmä. Pahanlaatuinen skandaali oli, kun uutiset Espanjasta rauhoittavien lääkkeiden avulla karkotetuista ihmisistä tuli julkisuuteen. Erityisen rankka juttu oli Belgian tapaus, kun afrikkalainen nainen kuoli koneeseen, kun poliisit yrittivät taltuttaa karkotusta vastustavaa naista työntämällä tyynyn tämän kasvoihin.

Nyt meidän ei tarvitse enää huokailla holtitonta menoa maailmalla, kun omista nurkista on löytynyt samanlaista moskaa.

Sivistysvaltioksi itseään kutsuvassa maassa saattaa sattua näköjään melkein mitä vain. Suomen tapaus ei ole edes ainoa laatuaan, kertovat uutiset. Muutkin ovat sanoneet Suomelle hyvästit rauhoittava piikki lihassaan.

Tiedot siitä, mitä ukrainalaisperheen ja viranomaisten välillä lopulta on tapahtunut, ovat ristiriitaisia. Totuutta odotellessa voisi katsoa, mitä Sitran raportissa oikein sanottiinkaan.

Raportissanuoret vaikuttajat pitävät suurena haasteena muuttaa itseriittoinen ja henkiseltä ilmapiiriltään jopa rasistinen Suomi yhteisölliseksi ja vastuuta kantavaksi maaksi. Siinä he ovat ikävä kyllä oikeassa.

Avuksi raportin tekijät kaipaavat maahanmuuttajia. Heitä pitäisi saada houkutelluksi meille vuosittain jopa 50 000. Sitran "tulevaisuuden tekijöiden" mielestä maahanmuuttajistamme peräti kymmenen prosenttia pitäisi olla omasta maastaan sortoa pakenevia ihmisiä.

Raportin laatijoiden haaveena on, että Suomen pitäisi tähdätä huipulle: maailman johtavaksi ihmisoikeusvaltioksi. Vähään ei kannata koskaan tyytyä. Huikealta tavoite kuitenkin tuntuu, kun ensimmäisetkin askeleet ovat tökkineet.

Suomi ei ole jaksanut kantaa vastuuta maailman pakolaisista. Euroopan Neuvoston jäsenyyden myötä olemme saaneet kuulla, että emme ole suinkaan mikään ihmisoikeuksien mallimaa.

Sosiologi Anna Kontula, joka on yksi raportin tekijöistä, haluaisi Suomeen maahanmuuttoministeriön ja -ministerin. Uuden instanssin velvollisuus olisi huolehtia suvaitsevaisuudesta ja monikulttuurisen yhteiskunnan edellytyksistä.

Ihmisoikeuksien puolustamisessa on etu, jota julkisissa puheissa ei useinkaan tunnusteta. Paras keino torjua väkivaltaa ja terrorismia on nimittäin oikeudenmukaisuus sekä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolustaminen. Sorto synnyttää aina uhmaa.

On vaikea kuvitella, että ukrainalaisperheen vastarinta palautukseen on ihan tyhjästä syntynyt. Heidän elämästään ja elostaan Suomessa ei ole kenelläkään ollut huomauttamista. He sujahtivat ankaraan luterilaiseen maailmaamme sujuvasti. Mutta päätetty mikä päätetty: perhe saa lähteä.

Sitten pääsemme toiseen karkotettavien osastoon. Erinäisistä syistä Suomessa asuu nuoria maahanmuuttajia, jotka ovat sortuneet rikoksiin - pieniin ja isompiinkin. Näitä ihmisiä odottaa karkotus synnyinseudulle, josta heillä on joko hyvin haaleat muistot tai ei muistikuvaa ollenkaan. Vuosikausia Suomessa asuneita rikoksentekijöitä odottaa paluumuutto seudulle, jossa ei ole enää edes sukulaisia tai tuttavia odottamassa.

Niiden, joita pahojen poikien ja tyttöjen kohtalo ei kiinnosta vähääkään, kannattaa muistaa, että Suomessa istuu vankilatuomiota vajaat 400 ulkomaalaista. Suomalaisia on maailman turuilla pallo jalassa 1 300 kappaletta.