SM-liiga
Kärpät–Ässät 6–0
(2–0, 0–0, 4–0)
Mies punaisissa hanskoissaan teki juuri sen, mitä kansa oli tullut katsomaan. Jussi Jokinen jakeli mestarillisia syöttöjä, voitti tärkeitä aloituksia ja toi kaivattua johtajuutta sekä koppiin että jäälle.
Kärppien taisteluilme oli toisen erän pientä notkahdusta lukuun ottamatta liki täydellinen.
Kaiken lisäksi Jokinen ampui kahden miehen ylivoimalla lukemat 3–0:aan, mikä viimeistään katkaisi Ässien selkärangan.
”Tarkoitus oli tuoda johtajuutta ja ammattimaisuutta. En vielä ole huippukunnossa, mutta tästä on hyvä jatkaa”, Carolina Hurricanesin NHL-ammattilainen korosti.
Jokisen edellisestä pelistä kärppäpaidassa oli ehtinyt kulua seitsemän ja puoli vuotta ja edellisestä ottelusta – MM-pronssiottelu Tšekkiä vastaan toukokuussa Helsingissä toukokuussa – neljä kuukautta.
”Kun muilla on 10–15 peliä alla minun nollaa vastaan, onhan se iso haaste. Vaikka kuinka hyvin harjoittelee, pelituntuman ja -kunnon saa vain pelaamalla”, Jokinen muistutti.
Jokinen asteli kolmannen erän alussa Tomas Plihalin 4–0-maalin jälkeen pukukoppiin, mutta pahimmilta skenaarioilta sentään vältyttiin.
”Etureidet kramppasivat, ja katsoin paremmaksi jättää pelin, koska se oli jo ratkennut, enkä halunnut ottaa mitään riskiä. Vaikka olisin tietysti voinut hoitaa juomapuolen vähän paremmin, pitää ottaa huomioon, että minulla on ollut alle viikon aikana kaksi 20 tunnin lentomatkaa, ja hallikin oli kyllä kuuma”, Jokinen taustoitti.
Kun Kärpät lauantaina kotonaan Tapparaan mies on jälleen pelikunnossa.
Voitto oli Kärppien ensimmäinen tämän kauden SM-liigassa ja levein pitkään aikaan, sillä viime kaudella joukkue pystyi parhaimmillaan viiden maaliin voittoon. Kun mukaan lasketaan myös European Trophyn pelit, tämä oli ensimmäinen voitto kolmeen ja puoleen viikkoon.
”Kyllähän se on niin, että vain voittojen jälkeen on oikeasti hauskaa”, veisteli Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta.
”Täytyy kuitenkin nostaa joukkueelle hattua, että pitkä voitoton jakso ei ole näkynyt päivittäisessä tekemisessä. Se on pitänyt luottamuksen omaan tekemiseensä ja kulkenut pää pystyssä”, Aravirta kiitteli.
Kärpät onnistui tekemään myös kauden ensimmäiset ylivoimamaalinsa, joista lankeaa osakiitos Ässien Stephen Dixonille, joka lensi suihkuun hetki kolmannen erän alussa.
Ässähyökkääjä torppasi Vladimir Emingerin rumasti laitaan.
Eri koostumuksissa onnistumisia tuli laajalla rintamalla: Ivan Huml 1+3=4, Tomas Plihal 2+1=3, Toni Kähkönen 1+2=3, Juha-Pekka Haataja 0+2=2 ja Eminger 0+2=2.
Tehopisteet kertovat, että oikeat miehet alkavat herätä. Kärppäläisittäin ilahduttavinta on 20-vuotiaan Emingerin kypsä ja lähes virheetön peli. Tehopisteet olivat hänen lyhyen liigauransa ensimmäiset.
Kärppien maalissa Tomi Karhunen torjui 20 kertaa ja piti nollan.
”Sain koottua itseni Jyväskylä-pelin jälkeen ja kun edessä oli mahtavaa alivoimapelaamista ja timanttinen viisikkopuolustus, niin kyllähän oli hieno peli”, 22-vuotias Karhunen myhäili.
Tuliko nollapeli helposti?
”Kyllähän se vaatii hyvää omaa peliä, mutta ennen kaikkea taustalla oli koko joukkueen onnistuminen”, Karhunen jakoi kiitosta.
Kärppien maali-ilottelu roihahti käyntiin vasta kolmannessa erässä, mutta siemenen kylvi puolustaja Atte Ohtamaa, jonka ranneveto muljahti helposti ohi Juha Järvenpään.
Kahdessa aikaisemmassa ottelussa Ässät oli pitänyt nollan, mutta nyt 40 torjuntaa urakoinut Järvenpää joutui kohtuuttoman urakan eteen.
Ottelua seurasi myös uusi kanadalaisvahvistus Jason Demers, joka ehtinee saada peliluvan lauantaihin mennessä.
”Minut on hankittu tänne pyörittämään ylivoimaa, mutta hyvinhän tuo pyörii ilman minuakin”, Demers naurahti.
Katso pelin videokooste: