Pääministeri Alexander Stubb (kok.) vaikenee jääräpäisesti kertomasta, mistä kohteista kokoomus leikkaisi tulevalla vaalikaudella.
Stubb ja muut puoluejohtajat joutuivat vastaamaan kysymykseen Lahden SuomiForumissa.
"En sano yhtä keinoa, koska asia on katsottava kokonaisvaltaisesti."
Paneelin vetäjä tivasi Stubbilta useaan kertaan yhtä merkittävää leikkauskohdetta, mutta sitä ei kokoomusjohtajalta saatu. Stubb tyytyi vastaamaan, että kokoomus esittää myöhemmin keinonsa julkisen talouden korjaamiseksi.
Sopeutustarpeeksi Stubb kertoi valtion taloudessa noin kolme miljardia euroa ja kuntataloudessa noin kaksi miljardia euroa.
Puoluejohtajista vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, SDP:n Antti Rinne ja vihreiden Ville Niinistö arvioivat, etteivät mittavat leikkaukset ole oikea tapa korjata Suomen talouden suuntaa tulevalla vaalikaudella. Muut puoluejohtajat arvioivat, että merkittäviä leikkauksia on tehtävä.