Kärpät pelasi lauantaina kauden toiseksi viimeisen runkosarjan kotiottelunsa. Oululaisjoukkueen vieraaksi saapui Helsingin IFK. Peli päättyi Kärppien 5–3-voittoon. Kärpät varmisti samalla runkosarjan ykköstilansa.
3. erä
Kotijoukkue luuli laittaneensa pelin pakettiin heti kolmannen erän alussa. Kärpät sai tililleen illan kolmannen ylivoimamaalinsa, kun Lukas Kaspar nosti Arto Laatikaisen laukauksen paluukiekon maalin kattoon. Toinen syöttöpiste merkattiin Ivan Huml, jolle tehopiste oli illan kolmas.
HIFK sai pientä toivoa iltaansa reilut kymmenen minuuttia ennen loppua Juuso Puustisen osumalla.
Ottelu sai ikävän lopun, kun HIFK:n Micke-Max Åstenin taklauksen seurauksena Juho Keränen joutui jättämään pelin kesken. Keränen luisteli päätykiekon perään ja kääntyi rystypuolelleen juuri ennen taklausta, jolloin hän lensi naama edellä laitaan. Åstenia kovistelemaan lähtenyt Mikko Alikoski sai HIFK-pelaajan tapaan 5+20 minuutin rangaistuksen.
HIFK tuli kahden maalin päähän kolme minuuttia ennen loppua Joonas Raskin ylivoimamaalilla. Minuutti myöhemmin vierasjoukkue otti maalivahdin pois ja haki kavennusta kuudella kenttäpelaajalla, mutta takaa-ajo ei tuottanut tulosta.
2. erä
HIFK näytti toisessa erässä, ettei se ole valmis tyytymään tappioon. Noin seitsemän minuutin kohdalla helsinkiläisten Yohann Auvitun ranneveto yllätti Tomi Karhusen. Ennen ranskalaisen osumaa Kärpät oli pitänyt maalinsa puhtaana Raksilassa yhdeksän perättäistä erää.
Kärpät ei kuitenkaan antanut HIFK:n hyppiä silmille. Erän puolivälin jälkeen Ivan Huml hankki oululaisille ylivoiman, jonka aikana Kärpät meni 4–1-johtoon. Mika Pyörälä laukoi HIFK-neliön keskeltä maalin Joonas Donskoin esityöstä. Toisen syöttöpisteen sai Adam Masuhr.
1. erä
Kärpät löi HIFK:lle luun kurkkuun heti alkuhetkillä. Ben Maxwell teki ottelun avausmaalin vain vajaan parin minuutin pelaamisen jälkeen Ivan Humlin erinomaisesta esityöstä.
Vain 40 sekuntia myöhemmin HIFK-maalivahti Ville Husso sai kaivaa uudestaan kiekon maalistaan. Helsinkiläisviisikko lähti vaihtoon kesken Kärppien kiekonhallinnan, jonka hyödynsi Juho Keränen. Romuluinen hyökkääjä nousi laidasta maalille ja survoi oman laukauksensa paluukiekon verkkoon. Syöttöpisteen osumaan sai Lasse Kukkonen.
Kotijoukkue pääsi pelaamaan vielä erän lopussa kahden miehen ylivoimalla. Sitä tilaisuutta oululaiset eivät jättäneet käyttämättä, kun Esa Pirneksen rannelaukaus sujahti maaliin. Joonas Kemppainen teki erinomaisen maskin Ville Husson eteen, eikä HIFK-maalivahti nähnyt kiekkoa yhtään. Syötöt maaliin merkattiin Joonas Donskoille ja Ivan Humlille.