Norjalaisten suhtautuminen maastohiihtoon on niin herkkä asia, ettei siellä suvaita edes vihjailuja siihen suuntaan, että joku heidän mestarihiihtäjistään olisi käyttänyt kiellettyjä aineita.
Hieman samanlainen oli tilanne Suomessa aina siihen saakka kun ensimmäiset käryt kiellettyjen aineiden käytöstä kävivät. Vuoden 2001 Lahden MM-hiihdot muutti kaiken. Siellä syntyneen dopingskandaalin jälkeen usko maastohiihdon puhtauteen on ollut koetuksella. Vahvana elää käsitys siitä, ettei maailman huipulle voi päästä puhtain keinoin; eivät sen paremmin suomalaiset kuin norjalaisetkaan.
Dopingskandaaliin saakka maastohiihdolla oli Suomessa samalla tavalla yliarvostettu asema kuin Norjassa on edelleen. Tämä takasi sen, että lajille riitti niin julkista tukea kuin yksityisiä sponsoreitakin.
Pitkä menestyksellinen historia lisäsi kansan voitonnälkää, mikä puolestaan asetti paineita lajin menestyksestä vastaavalle Hiihtoliitolle sekä tietysti hiihtäjille itselleen.
Hiihtoliitolle on ollut tunnusominaista se, että sen korkeimpaan johtoon on valittu merkittäviä yhteiskunnallisia vaikuttajia kuten entinen pääministeri Esko Aho ja entisen, jo edesmenneen pääministeri Harri Holkerin veli Jaakko Holkeri ja monia muita.
Ilmeisesti likaista peliä pelanneet hiihtäjät ja etenkin heidän taustavoimansa ovat ajatelleet, että herrojen leveän selän takana voi tehdä mitä tahansa ja että pitää tehdä mitä tahansa menestyksen turvaamiseksi. Maastohiihto on kuvitellut olevansa valtiovallan erityisessä suojeluksessa.
Sitä se oli, mutta ei ole enää. Dopingsotkujen jälkeen maastohiihdolla on vielä pitkä matka lunastaa uudelleen paikkansa kansalaisten sydämissä.