Vasta 16-vuotias Suomen Tuomas Jokinen yllätti voittamalla maastojuoksun Pohjoismaiden mestaruuden junioreiden sarjassa Ruotsin Borlängessä. Kilpailun muut osallistujat olivat häntä keskimäärin kolme vuotta vanhempia. Liedon Parmaa edustava Jokinen oli kilpailun nuorin osanottaja.
Jokinen kukisti loppukirissä tanskalaisen Mohammed Bashirin, joka sijoittui viime kesänä Tampereella 19-vuotiaiden 10 000 metrin EM-finaalissa toiseksi. Bashir ja Jokinen erkanivat muista kilpailijoista jo alkumatkasta. Loppuratkaisu jäi aivan viime metreille.
- Rata oli melko raskas, ja erittäin kovaa lähdettiin jo alussa. Juoksu tuntui hyvältä, sillä koko matkan ajan tuntui tasaisen pahalta, Jokinen kuvaili kilpailua pari minuuttia maaliintulon jälkeen.