Vuoden nuori taiteilija 2013 on kuvataiteilija Jarno Vesala (s.1977). Vesalan töitä on parhaillaan esillä Tampereen taidemessuilla, joilla nuoren taiteilijan valinta julkistettiin. Vesalan teoksista kootaan myös Tampereen taidemuseoon näyttely, joka on avoinna ensi kesänä.
Vesalan teokset ovat usein installaatioita, joissa on ihmismäisten veistosten lisäksi mukana ääntä ja videota. Katsoja on Vesalan installaatioissa hahmo muiden hahmojen ja tilanteiden joukossa.
Jarno Vesala on syntynyt Raumalla. Nykyään hän asuu Nokialla ja työskentelee Tampereella. Vesala oli ehdolla nuoreksi taiteilijaksi jo vuonna 2010.
Vuoden nuori taiteilija valittiin nyt 29. kerran. Valintaan liittyy oman näyttelyn lisäksi stipendi.