Sasi: Kyl­lö­sen pe­rus­te­lut eivät vakuuta avaa­mat­ta

Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin (kok.) mukaan Kyllösen ratkaisu oli yllättävä.

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) joutuu vielä selvittämään valiokunnille Liikenneviraston pääjohtajan eron taustoja.

Kyllönen tapasi aamulla eduskunnassa valiokuntajohtoa. Liikennevaliokunta sekä valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto kuulevat ministeri Kyllöstä ja Tervalaa vielä tällä viikolla.

Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin (kok.) mukaan Kyllösen ratkaisu oli yllättävä. Siitä kertoo myös se, että poikkeuksellinen kuuleminen järjestetään.

– Julkisuudessa esitetyillä perusteluilla on tiettyä merkitystä, mutta avaamatta ainakaan ne eivät välttämättä tee kuulijaa vakuuttuneeksi, Sasi sanoi STT:lle.

Tervala ilmoitti eilen eroavansa, koska hän on menettänyt Kyllösen luottamuksen. Sasi ei ottanut vielä kantaa siihen, oliko Kyllönen menetellyt hänen mielestään oikein.

– On perusteltua, että myös Tervalaa kuullaan ja kun kumpaakin osapuolta on kuultu, voidaan paremmin vetää johtopäätöksiä.

Sasin mukaan hänen liikenneministerikaudellaan Tervala noudatti hänelle annettuja ohjeita.

– Tämänhetkistä tilannetta en osaa arvioida.

Ilmoita asiavirheestä