Euroopan unionin puheenjohtajamaa Italia sai tänään ankaraa arvostelua Venäjän-politiikastaan. Erityisesti EU:n ulkosuhteista vastaava komissaari Chris Patten kritisoi Italiaa vaatien lopettamaan presidentti Vladimir Putinin puolustelun. Patten esitti, että EU:n ja Venäjän suhteita on vedettävä uudestaan yhteen.
Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ja useat muut EU:n ulkoministerit liittyivät Pattenin kritiikkiin. Suomi korosti EU:n yhteisen Venäjä-politiikan tärkeyttä.
- Keskustelun sävy oli hyvin kriittinen, Tuomioja sanoi.
Hän viittasi Roomassa pidetyn EU-Venäjä-huippukokouksen tuloksiin.
Tuomioja totesi, että Venäjä ei ollut halukas sisällyttämään huippukokouksen lausumaa Tshetsheniasta, Kioton ilmastosopimuksen ratifioinnista tai meriturvallisuudesta. Italia yritti tosin tänään vakuuttaa, että kaikista tärkeistä asioista olisi Venäjän kanssa keskusteltu, mutta edistystä ei tapahtunut.
Tuomiojan mukaan arvostelu suuntautui myös Italiaan, mutta Berlusconia ei mainittu erikseen nimeltä.