Osakekurssit toipuivat varovaisesti Helsingin pörssissä tänään eilisen notkahduksen jäljiltä.
Urheiluvälineisiin keskittyvä Amer pyrkii eroon tupakkabisneksestä, ja yhtiö ilmoittikin aloittavansa yt-neuvottelut Amer-Tupakan tehtaalla Hyrylässä. Pörssissä Amerin A-osake vahvistui 4,8 prosenttia.
Finnairin heinä-syyskuun tulos notkahti alle puoleen vuoden takaisesta ja yhtiö arvioi myös koko vuoden tuloksen jäävän tappiolle. Finnairin säästötoimien odotetaan kuitenkin parantavan tulosta ensi vuonna. Pörssissä Finnairin odotukset palkittiin 4,5 prosentin kurssinousulla.
Telekommunikaatio- ja lääketeollisuuden komponenttitoimittaja Perlos kertoi vaihtavansa toimitusjohtajaa vuodenvaihteessa. Perlos päätyi tiistaina laskijoiden listalle 2,4 prosentin miinuksella.
Nokian osake päättyi 14,93 euroon, jossa nousua 0,7 prosenttia.
Metsäosakkeiden toimialaindeksi heikkeni 1,8 prosenttia.
Keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi jäi lopulta niukasti plussalle eli 0,1 prosenttia eilisen tasoa korkeammalle.