Pääministeri Jyrki Kataisen uhkaava välikohtaus uutisoitiin maailmalla laajalti. Reuters- ja AFP-uutistoimistot sekä kaikki pohjoismaiset uutistoimistot kertoivat asiasta heti tuoreeltaan. Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoi asiasta etusivullaan.
Ruotsin television SVT:n ja Dagens Nyheterin sivuilla aihe nousi ykkösuutiseksi kuten myös Baltian maiden verkkolehdissä.
Uutistoimistojen tiedot välittyivät luonnollisesti nopeasti myös tärkeimpiin eurooppalaisiin verkkolehtiin.
Turussa olleen silminnäkijän mukaan Jyrki Kataisen (kok.) turvamiehet kantoivat pääministerin lähellä olleen mustaan pukeutuneen miehen pois paikalta. Välikohtaus sattui puoli viiden aikaan kokoomuksen vaalitilaisuudessa Yliopistokadun kävelykadulla.
Tapahtumapaikan vieressä vihreiden vaalikojulla ollut Kaisa Kutilainen kertoo STT:lle, että hän ei nähnyt miehellä puukkoa. Helsingin Sanomien verkkosivujen mukaan mies olisi yrittänyt puukottaa Kataista.
Silminnäkijän mukaan poliisit tulivat nopeasti paikalle ja veivät miehen pois. Pääministeri poistui välikohtauksen jälkeen nopeasti paikalta, mutta hän palasi takaisin hieman myöhemmin.