Lentoyhtiön täytyy maksaa matkustajille korvausta, jos lento saapuu määränpäähänsä vähintään kolme tuntia myöhässä. Euroopan unionin tuomioistuin linjasi tiistaina, että korvausta voi vaatia, ellei viivästyminen johdu poikkeuksellisista olosuhteista.
Tuomioistuimen ratkaisun mukaan yli kolmen tunnin myöhästyminen on verrattavissa siihen, että matkustaja menettää vastaavan ajan lennon peruuntumisen takia. Peruuntumistapauksissa kertakorvaus on 250-600 euroa.
EU-tuomioistuin linjaa, että korvauksia voi vaatia takautuvasti. Muiden yhtiöiden tavoin Finnair on jättänyt myöhästymiskorvaukset maksamatta vuodesta 2009 asti, koska jutun käsittely on ollut tuomioistuimessa kesken.
Asiantuntija Manti Väätäinen-Pereira Finnairin viestinnästä kertoo, että korvauksia voi nyt hakea esimerkiksi yhtiön nettisivujen kautta. Hän ei osaa vielä arvioida, miten suureksi korvaussumma nousee.