Viimeisten viikkojen aikana olemme saaneet kuulla tuhansien työpaikkojen menetyksistä. Alueeltamme on hävinnyt satoja työpaikkoja.
Kempeleessä on viimeisen 10 vuoden aikana irtisanottu noin 3 000 ihmistä, jotka ovat olleet lähinnä it-alalla. Työttömyysprosentti seudullamme on noussut yli 12. Huomionarvoista on se, että Kempeleessä työttömyysprosentti on noin 10.
Uusien työpaikkojen syntyminen monille palvelualoille on ylläpitänyt kohtuullista työllisyyttä. Kunnassamme on yli 800 yritystä, joista 70 prosenttia on 1–5 henkilön pienyrityksiä.
Kempeleen kunnan jäätyä Oulun seudun kuntaliitosten ulkopuolelle aloimme kehittää yrityspalvelukonseptia. Palvelu tapahtuu yhdestä ”luukusta”. Palveleva puhelin antaa neuvoja ja ohjaa yrittäjiä eri alueen ammattilaisille oman tarpeen mukaisesti. Uusille yrittäjille tarjotaan Uusyrityspalvelun apua.
Palvelumallin keskeinen toimintaperiaate on aktiivinen yhteydenpito, joka lähtee yrityksien tarpeista. Yritysten toimintaedellytysten parantamisella on suuri merkitys kuntamme työllisyydelle ja siihen on kannattanut panostaa.
Yrityspalvelumallin luomisesta on vastannut elinvoimavaliokunta, kehitysjohtaja ja konsulttipooliin kuuluvat henkilöt. Kuntamme hallintomalli on antanut hyvän mahdollisuuden rakentaa muun muassa tämän palvelun.
Valiokunta valmistelee asiat ja antaa ohjauksen kunnanhallitukselle, joka päättää asian lopullisesti. Kh:n päätökset ovat olleet lähes aina valiokuntien ohjauksien mukaisia. Olemme saaneet perehtyä hyvin valmisteltaviin asioihin keskenämme, asiantuntijoiden avustuksella tai jalkautumalla eri kohteisiin, joita päätökset koskevat.
Valiokuntamallimme on saanut reipasta kritiikkiä muutamilta valtuutetuiltamme. Osa kritiikistä on oikeutettua, kehitettävää on. Mielestäni valtuutetun mahdollisuudet vaikuttaa kunnan asioihin ovat riittävät. On selvää, että ajan löytäminen luottamustoimille on suurin ongelma. Jos motivaatiota on, on aikaakin.
Kun vaalit ovat ohi, uskon kaikkien valtuutettujen jatkavan mallimme kehittämistä yhteistyössä erinomaisen virkamieskuntamme kanssa. Tarvitsemme hyvää yhteistyötä keskenämme ja järkevää yhteistyötä seudullisesti. Näin meillä on mahdollisuus kehittää kuntaamme itsenäisenä.
Lasse Järvenpää
kunnanvaltuutettu
elinvoimavaliokunnan vpj.
kuntavaaliehdokas (sd./sit.)
Kempele