Yhdysvaltain yleisurheiluliitto USATF on hyväksynyt vuosikokouksessaan dopingrikkeestä kiinni jääneiden urheilijoiden elinikäisen kilpailukiellon. Liiton urheilijakomitea hyväksyi päätöksen yksimielisesti, mutta jäsenistön äänestyksessä saatiin yksi ei-ääni.
USATF:n "nollatoleranssi"-linja muodostettiin kohua herättäneen lokakuisen designsteroidi tetrahydrogestrinonin (THG) löytymisen jälkeen. THG:stä on toistaiseksi jäänyt kiinni neljä yleisurheilijaa Yhdysvalloissa sekä 100 metrin juoksun Euroopan mestari, Britannian Dwain Chambers. Skandaalin mainingeissa Yhdysvaltain olympiakomitea vaati USATF:lta tiukkoja toimia dopingin suhteen.
"Nollatoleranssi" astuu voimaan 1. tammikuuta 2004, mutta se ei toimi takautuvasti. Näin THG:stä kiinnijääneet yhdysvaltalaisurheilijat Regina Jacobs, Kevin Toth, John McEwan sekä nimeämätön neljäs urheilija välttyvät elinikäiseltä kilpailukiellolta.
USATF on myös pyytänyt Kansainvälistä yleisurheiluliittoa IAAF:aa ottamaan elinikäisen kilpailukiellon käyttöönsä. Tällä hetkellä IAAF:n rangaistus ensimmäisestä dopingkärystä on kahden vuoden kilpailukielto.