Kauneimmat joululaulut -vihko on julkaistu ensimmäistä kertaa myös saamenkielisenä.
Oulussa saamenkielisiä joululauluja pääsee laulamaan ja kuuntelemaan ensimmäisenä adventtina 2. joulukuuta kello 15 Karjasillan kirkossa. Tilaisuudessa lauletaan kauneimpia joululauluja pohjois- ja inarinsaameksi sekä suomeksi.
Esilaulajana toimii saamelaismuusikko ja musiikin tutkija Annukka Hirvasvuopio-Laiti Utsjoelta.
Saamenkielisessä joululuvihkossa on 17 joululaulua pohjoissaameksi ja 11 inarinsaameksi. Vihkosta löytyy esimerkiksi suosittu joululaulu Sámi juovvlat, joka tunnetaan suomeksi nimellä Lauloi Lappi lapsellensa. Laulut ovat kuitenkin pääosin samoja tuttuja joululauluja kuin suomenkielisessä vihkossakin.
Saamelaisalueen ulkopuolella saamenkielisiä Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia järjestetään Oulun lisäksi ainakin Helsingissä, Lahdessa ja Rovaniemellä.