Siikajoen kunnanjohtaja Mauno Ranto on jättämässä paikkansa. Hänet on kutsuttu Sieviin kunnanjohtajaksi.
Ranto korostaa, että lopullisesti asia varmistetaan Sievin kunnanvaltuuston kokouksessa maaliskuun 15. päivänä. Käytännössä tilannetta voidaan kuitenkin jo pitää varmana, sillä sekä kunnanhallitus että valtuusto ovat valinnan takana.
– Olen käynyt tapaamassa Sievin päättäjien puheenjohtajistoa. Kyllä he tuntuvat olevan porukalla sitä mieltä, että minut halutaan Sieviin, Ranto sanoo.
Sievissä ei ole tällä hetkellä kunnanjohtajaa. Vuodesta 2014 lähtien Sievin kunnanjohtajana toiminut Janne Tervo irtisanoutui tehtävästään viime syyskuussa.
Ranto työskenteli Sievissä hallintopäällikön sijaisena lähes vuoden kesäkuusta 2015 alkaen. Siikajoen kunnanjohtajana hän aloitti viime vuoden maaliskuun alussa, kun hänen edeltäjänsä Kaisu Tuomi siirtyi eläkkeelle.