Jou­lu­päi­vä sujui suu­rem­mit­ta haa­ve­reit­ta

Joulupäivä on sujunut Suomessa rauhallisesti ja vakavilta onnettomuuksilta on vältytty. Pelastuslaitoksilla on kuitenkin ollut monin paikoin runsaasti tehtäviä, kun sairaankuljetukset sekä putki- ja vesivahingot ovat työllistäneet palokuntia.

Liikenteessä ajokeli on ollut joulupäivänä pääteillä parempi kuin aattona. Sen sijaan pienemmillä teillä sohjo on vaikeuttanut monin paikoin ajamista, ja jalkakäytävillä on ollut erittäin liukasta.

Jo jouluyö sujui suhteellisen rauhallisesti koko maassa.

Vesisade uhkaa edelleen sulattaa koko lumipeitteen eteläisestä Suomesta. Pohjois-Suomessa lämpötila pysyttelee muutaman asteen pakkasella.

Suomenlahden merivartiosto sai Kotkan edustalla joulupäivänä harvinaisen pelastustehtävän. Veden varaan joutunut meloja pelastettiin Pienen Varissaaren edustalta. Yksin joulumelonnalle lähteneen miehen kanootti oli kaatunut kovassa tuulessa. Hän kykeni kuitenkin hälyttämään vedestä apua matkapuhelimellaan. Mies ehti olla hyisessä vedessä noin 15 minuuttia. Meloja oli pelastettaessa hyväkuntoinen, sillä hänellä oli asianmukaiset varusteet.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä