Kolmella joukkueella oli sunnuntaina mahdollisuus edetä lentopalloliigan välieriin. Yllättäen tästä kolmikosta runkosarjan voittanut Vammalan Lentopallo olikin se, jolta homma ei luonnistunut, kun runkosarjan kahdeksikko Vantaan Ducks haki vierasvoiton.
Ducks selvitti yhden VaLePan ottelupallon ja ratkaisi pian sen jälkeen 3-2-voiton Toni Kankaanpään onnistuessa.
- VaLePa oli pelannut 14 kuukautta tappioitta kotisalissaan ja me olimme se joukkue, joka voitti siellä. Onhan se huikea juttu, mutta kyllä kaikilla on takin napit tiukasti jo kiinni. Tiistaina jatketaan Energia Areenalla ja sarja on täysin auki, sanoi Ducksin valmentaja Ismo Tuominen.
Sunnuntaina 34 vuotta täyttänyt yleispelaaja Kankaanpää oli 18 pisteellään vieraiden tehokkain. Keskitorjuja Markus Kaurto oli 19 pisteellä VaLePan tehokkain.
- Oikea mies ratkaisi ottelupallossa. Meillä oli teemana ennen ottelua pelata kauden paras peli ja koko joukkue onnistui. Pelasimme kolme hyvää erää, se riitti, Tuominen sanoi.
PerPo pudotti Ettan jatkosta
Perungan Pojat voitti Oulussa runkosarjassa kolmanneksi tulleen Ettan 3-0 ja eteni välieriin voitettuaan myös kaksi aiempaa puolivälieräottelua.
Casey Schouten teki PerPolle 15 ja Danny Grant 11 pistettä, Ettan tehokkain oli Joonas Jokela 12 pisteellä.
Ettan valmentaja Olli Kuoksa näki PerPon parantaneen peliään selvästi runkosarjaan verrattuna.
- Pelasimme tänään aika lähellä omaa hyvää tasoa, mutta ei riittänyt. PerPon hyökkäyspeli on nyt parantunut selvästi. Siellä pelaa kuusi ammattilaista työpaikoistaan, synkeän marraskuun aikana heillä ei vielä ollut tuollaista pelihuumoria, Kuoksa sanoi.
Hyvän runkosarjan lähes puhtaasti kotimaisin voimin pelanneen Ettan kauden päättyminen oli monelle yllätys.
- Meillä oli paljon nuoria pelaajia. Tämä oli sarja mikä piti ennakkoon ajatellen voittaa, eivätkä kaikki pystyneet tässä tilanteessa parhaimpaansa, sanoi Ettan valmentajana jatkava Kuoksa.
PerPon välierävastustaja ratkeaa aikaisintaan tiistaina.
Sampo Volley joutui koville
Runkosarjassa toiseksi sijoittunut Sampo Volley selvitti neljännessä erässä yhden Raision Loimun ottelupallon ja voitti lopulta Pielavedellä 3-2 edeten välieriin voitoin 3-0. Ottelupallon selvittänyt keskitorjuja Aleksi Kaatrasalo oli helpottunut pelin jälkeen.
- Petteri Penttisen kanssa on pelattu paljon ja lyönti onnistui. Olisi ollut aika raskasta ajella tiistaina Raisioon, kerran siellä jo käytiin. Loimu pelasi tänään hyvin eikä kumpikaan joukkue tehnyt paljonkaan virheitä, 13 pistettä koonnut Kaatrasalo summasi.
Sampo Volleyn tehokkain oli tuttuun tyyliin Andrus Raadik, nyt pisteitä kertyi 28. Häntäkin tehokkaampi oli Loimun hakkuri Gino Naarden, jonka saldoksi kertyi huikeat 35 pistettä.
Hurrikaani voiton päässä jatkosta
Hurrikaani-Loimaa voitti Kuopiossa Leka Volleyn 3-1 ja sillä on maanantaina mahdollisuus edetä välieriin.
Keskitorjuja Matti Oivanen oli vieraiden tehokkain 19 pisteellä. Niistä 11 tuli iskuilla, viisi torjunnoilla ja kolme syötöillä.
- Jouduin selkäongelmien takia pitämään runkosarjan lopulla parin viikon tauon, mutta nyt alkaa tuntua jo normaalilta. Kahdessa edellisessä pelissä ei syöttö vielä toiminut, tänään sekin oli hyvällä tasolla, Oivanen sanoi.
Antti Ropponen teki vieraille 17 ja Max Staples 16 pistettä, Oivasen lisäksi toinen keskitorjuja Karri Kutinlahti oli 12 pisteellä hyvässä vireessä. Viime syksyn EM-kisoissa pronssia voittanut serbipassari Maksim Buculjevic löysi jälleen hyvin keskihyökkääjät.
- Maksim on keväällä löytänyt hyvän pelifiiliksen. Onneksi saatiin Lekan kanssa sovittua asiat niin, että pelataan kaksi ottelua molemmilla paikkakunnilla, on hyvä systeemi, Oivanen kehui.